Huvila & Huussi -ohjelman uusimmalla kaudella remontoidaan taas suomalaisten mökkejä ja mökkipihoja. Uusi kausi on täynnä ihanaa, kesäistä mökkitunnelmaa, yllätyksiä ja upeita lopputuloksia. Ja Biolan on - tottakai - tälläkin kaudella mukana muutoksissa.
UUSI KAUSI KÄYNNISTYY NELOSELLA JA RUUDUSSA 16.3.2026!
Katso asiantuntijoidemme vinkit pihoille ja mökeille, ja tutustu aikaisempiin muutoskohteisiin.
Kaija Koon pitkäaikainen unelma omasta mökistä on toteutunut, mutta piha kaipaa remonttia. Hän toivoo mökilleen upeaan maisemaan sopivaa kokonaisuutta. Toiveissa on harmoninen kokonaisuus, koska sekä pihalla että talossa on tarkoitus tulevaisuudessa tehdä musiikkia. Myös turvallisuus otettiin huomioon jyrkällä rinnetontilla.
Luksusta mökkeilyyn tuo ulkokäymälään asennettu polttava Cinderella Comfort -käymälä. Sen asennus ja käyttö on varsin helppoa, ja mikä parasta laite polttaa kaiken käymäläjätteen vain pieneksi määräksi tuhkaa.
Anne ja Hannu toivoivat pihastaan paikkaa, jossa lapsenlapset voisivat leikkiä turvallisesti. Kun Huvila & Huussi -tiimi saapui apuun, piha pääsikin täyteen loistoonsa. Isolla pihalle rakennettiin lapsille hauska leikkipaikka, ja aikuisillekin riittää puuhaa hyötypuutarhan parissa. Pihalle rakennetaan muun muassa lavatarha ja uusi kasvihuone, jossa tomaattien ja muiden vihannesten kasvattaminen onnistuu. Kasvihuoneeseen sijoitettiin mm. kätevät Kastelualtaat, jotka helpottavat kastelua.
Videolla puutarhaneuvojamme Riikka Kerttula kertoo parhaat vinkit hyötykasvien viljelyyn.
Kolmen sisaruksen mökki on ollut yli sata vuotta saman suvun omistuksessa ja täynnä tarinoita. Irma, Leena ja Jukka toivovat ammattilaisen vinkkejä ja apua mökkiremonttiin. Suunnittelija Mikko Vesanen ottaa haasteen vastaan ja kuuntelee sisarusten toiveet, niiden perusteella toteutetaan upea muutos historialliseen mökkiin. Sisarusten toiveiden mukaisesti mökissä säilyy aito ja alkuperäinen henki, mutta muutos tuo mökkiin lisää valoa, modernia henkeä ja toiminnallisuutta.
Yksi mökin toiminnallisuutta lisäävä muutos on sisävessa, jonne sijoitettiin Biolanin pakastava Icelett 20-käymälä. Sen asentaminen kävi helposti, sillä laite ei vaadi tuuletusputkia tai viemäröintiä, pelkkä sähkö riittää. Käymäläjätteen kompostointiin mökin pihalle sijoitettiin reilukokoinen Biolan Pikakompostori 500, jossa onnistuu niin käymäläjätteen kuin keittiön biojätteenkin kompostointi isommankin porukan jäljiltä.
Katja Ståhlin rakkaan sukumökin piha on päässyt villiintymään, pihaa ei ole hoidettu, oleskelualueet puuttuvat ja laiturikin oli rempallaan. Terassille olisi mökin edustalla sopiva paikka ja sitä on suunnitteltu, mutta ilman ammattilaisten apua remontti ei edisty. Huvila ja huussi tiimi ahkeroi ja toteuttaa Katjan toiveet. Remontin jälkeen mökin edustalle saadaan terassi tukevine rappusineen ja rantaan lisää oleskelutilaa, istutuksia unohtamatta.
Myös mökin huussi uudistetaan ja uuteen käymälärakennukseen asennetaan Biolanin Kompostikäymäläeco. Sen käyttö on helppoa ja käymäläjäte kompostoituu tehokkaasti lämpöeristetyssä säiliössä. Kompostikäymälässä voi kompostoida myös mökkikeittiön biojätteet.
Åsa ja Heikki haaveilivat ekologisesta ja kestävästä pihamuutoksesta, joka sopisi yhteen perinteikkään päätalon ja luonnonläheisen miljöön kanssa. Huvila & Huussi -tiimi uudisti laajan takapihan alueen heidän toiveidensa mukaan, säilyttäen pihan perinteisen hengen ja tuoden siihen nykyaikaisia, ekologisia ratkaisuja. Lopputuloksena syntyi piha, joka kunnioittaa ympäristöä ja tarjoaa kauniin sekä toimivan tilan rentoutumiseen.
Pihalle asennettiin myös Biolanin Pikakompostori 220eco, jonka avulla keittiön biojätteet voidaan kompostoida ympäri vuoden. Ravinteikas kompostimulta voidaan jatkossa hyödyntää puutarhassa maanparannukseen.
Huvila & Huussi -ohjelman uusin kausi on edennyt jo viidenteen jaksoon, jossa päästään uudistamaan Heidin ja Ingemarin mökkipiha Veikkolassa. Kauniilla paikalla perheen kodin ja järven läheisyydessä sijaitseva piha ja ranta eivät ole käytössä ollenkaan. Nyt perhe toivoo Huvila & Huussi remonttitiimiltä viihtyisää ja helppohoitoista pihaa. Tärkein toive on saada kanala uusittua, ja se onkin pihasuunnittelijalle uusi haaste.
Remontoitu piha ja kanala yllättävät pariskunnan täydellisesti. Toimiva terassi, luksuskanala, kauniit istutukset ja jämäkkä laituri kruunaavat pihan. Pihan uudistuksen yhteydessä myös biojätteen keräys laitetaan kuntoon ja pihalle valitaan kaksi kompostoria, Biolan Pikakompostori 220eco keittiön biojätteelle ja Mökkikompostori kanalan jätöksille.
Jesse on ottanut isoäitinsä siirtolapuutarhapalstan hoitaakseen. Palstalla on uusi mökki, mutta piha on Jessen omien sanojen mukaan kaaos, joten Huvila ja huussi tiimillä riittääkin tekemistä. Jesse viettää mökillä aikaa pienen tyttärensä kanssa, joten toiveissa on lapsiystävällinen piha, jossa voi yhdessä jälkikasvun kanssa kasvattaa ja ihmetellä kasvun ihmettä.
Koska Jessen toiveena oli hyötypuutarha, palstalle pystyttiin kasvihuone ja uudet viljelylavat. Kasvualustaksi valittiin Turpeeton Puutarhamulta, joka soveltuu hyvin viljelylavoihin aurinkoiselle ja paahteiselle pihalle. Mullan sisältämät biohiili ja kasvusammal pystyvät sitomaan itseensä vettä kastelun yhteydessä ja luovuttamaan sitä hitaasti kasvien käyttöön mullan kuivuessa ja mahdollistavat näin pidemmät kasteluvälit.
Katjan ja Kimmon mökillä on tunnelmallinen grillikellari, joka toimii kokoontumispaikkana isommallekin joukolle. Paikka kaipaa kuitenkin kipeästi remonttia, joten Huvila ja Huussin pihasuunnittelija Laura ja remonttitiimi Teemun johdolla kutsutaan apuun. Ainutlaatuisen kohteen tunnelma halutaan säilyttää, mutta kunnostusta ja uudistusta kaivataan.
Lopputulos on pariskunnan mieleen ja grillikellari pääsee jälleen oikeuksiinsa ja tunnelma säilyy. Lisämukavuutta pihalle saatiin, kun huussia uudistettiin, ja sinne asennettiin helppohoitoinen ja hajuton Kompostikäymälä.


