Me Biolanilla olemme jo yli 50 vuoden ajan toteuttaneet kiertotaloutta käytännössä ja hyödyntäneet tuotteissamme kierrätysraaka-aineita. Olemme luoneet uusia, vastuullisempia toimintatapoja ja kehittäneet tuotteita, joiden avulla voidaan vähentää ihmisen aiheuttamaa ympäristökuormitusta. Tulevaisuudessakin haluamme olla mukana luomassa kestävämpää elämäntapaa. Kunnianhimoinen tavoitteemme on tutkia, löytää ja ottaa käyttöön kestäviä ratkaisuja, jotka eivät kuormita maapallomme väheneviä resursseja.
Tutustu Biolanin tarinaan
Nyt on aika istuttaa syksyn kylmää sietäviä lajeja piharuukkuihin. Värikkäät ruukkukrysanteemit, syysasterit, syklaamit, koristekaalit ja pensastädykkeet kestävät pikkupakkasia ja ilahduttavat siten pitkään syksyyn.
Syysryhmäkasveja kastellaan säännöllisesti ja niiden lannoitusta jatketaan koko kukinnan ajan. Lannoitus hoituu helposti kasteluveteen lisättävällä Kesäkukkalannoitteella tai Kastelulannoitteella.
Syysistutuksiin sopivat niin perennat, pensaat kuin puutkin. Syyskuun aikana istutetut kasvit ehtivät juurtua ennen talvea. Astia- ja paakkutaimia voi istuttaa maan routaantumiseen asti. Syksyllä ilmankosteuden lisääntyminen ja syyssateet parantavat uusien istutusten kasvuunlähtöä.
Tärkein edellytys kasvien viihtymiselle on valita kasvi istutuspaikan mukaan. Paahteiseen paikkaan istutetaan auringossa viihtyviä lajeja ja tontin varjoisiin istutusryhmiin valitaan varjon kasveja. Kun valoisuus on huomioitu, kasvualustaa parantamalla voidaan jokaiselle lajille luoda hyvä kasvupaikka.
Lämpökompostorissa keittiön biojätteiden kompostointi onnistuu ympäri vuoden. Nyt on aika varmistaa, että kompostori on valmis talven tuloon.
Vinkit kompostorin talvivalmisteluun: