Jukka on harvoin väärässä, mutta tämän tekstin suhteen hän on saanut väärää informaatiota: harva puu kukkii heinäkuussa. Mutta suotakoon taiteilijalle vapautensa, sitä paitsi laulu on alun perin ruotsalainen “Trubbel”, ja voihan olla, että länsinaapurissa kaikki on toisin.

Tomaatit alkavat vihdoin kypsyä, ja ensimmäiset on jo maisteltu. Tällaiset helteet eivät ole tehneet kasvustolle hyvää, sillä vaikka tomaatti lämpimässä viihtyykin, liika on jo liikaa. Kuumuus on aiheuttanut ongelmia kasvien aineenvaihdunnassa, joka ilmenee mm. hedelmien kärkien mustumisena, eikä hedelmöityskään onnistu yli +30 asteessa, vaan nuput putoilevat maahan. Mutta jotain satoakin on saatu, ja se on ollut hyvää. Itse kasvatettujen tomaattien maku on ainutlaatuinen, ja sitä kuvaa tuttavaperheen 8-vuotiaan tyttären kommentti: “nää on ihan eri makuisia kuin kaupan tomaatit”. Pienet kirsikkatomaatit ovat kuin karkkia, uusista kokeiluista “Mini Gold” on erityisen makea.

Mikä siinä onkin, että meille kuluttajille kaupassa tarjottavat ns. 1. luokan tomaatit ovat järjestään mauttomia, kovia ja kalpeita? Ymmärrän, että tomaatit on poimittava hieman raakoina, jotta ne kestävät säilytyksen, mutta eihän kivikovien, vedeltä maistuvien hedelmien tarjoaminen voi lisätä tomaattien kulutusta!? Kauheata myöntää, mutta itse en osta tehotuotettuja, kotimaisia tai muita, tomaatteja kuin äärimmäisessä hädässä, ja jos ehdin torille, niin siellä etsin ne ns. “2. laadun” hedelmät – jostain syystä nämä ylikypsät, standardikoosta poikkeavat “epätäydelliset” tomaatit ovat parempia.

Joka vuosi uutisoidaan Espanjan Bunolin kaupungissa käytävästä “tomaattisodasta”, jossa Tomatina-karnevaalissa juhlitaan paiskomalla tuhansia kiloja tomaatteja kanssaihmisten niskaan ja kaduille. Paitsi että seitsenlapsisen perheen kasvattina tämä tuntuu kauhealta tuhlaukselta, ei sama suomalaisilla tomaateilla onnistuisikaan. Henkihän siinä lähtisi, kun saisi päähänsä kivikovan kotimaisen tehotuotannon hedelmän. Anteeksi jo etukäteen, tomaatinviljelijät, tiedän, että kaikkeen on varmasti selitys, mutta eikö edes kesällä voisi olla niiden raakojen rinnalla tarjolla ihania, kypsänä poimittuja makeita tomaatteja, vaikka jotain herkkulajikketta – ihan vain, jotta tomaattia kasvattamatonkin saisi edes kerran maistaa kunnollista, sallittua hedelmää.

Kesämme Keski-Suomessa lähestyy loppuaan, ja jätämme Jämsän näyttämön torstain jälkeen. Olo on haikea, kuten aina pitemmän rupeaman päättyessä, mutta samalla on ihanaa päästä kotiin ja omaan puutarhaan, joka jo hoitajaansa odottaakin. Tämä kesä on pistänyt miettimään kukkapenkeistä luopumista ja siirtymistä kivikkokasveihin, mutta arvatenkin ensi kesä on sitten ihan toisenlainen. Joten ei kannata tehdä hätiköityjä päätöksiä tämän heinäkuun sään perusteella, syksyllä voi jo hyvinkin olla mahdollisuudet menestyksekkääseen riisinviljelyyn. Joka tapauksessa kasvihuoneessa odottaa paras satokausi, joten nyt saa korvauksen siitä ahertamisesta, joka tuntui turhalta vaivalta kesän alussa. Vaikka kolme kuukautta on mennyt poissa ollessa, tulee se syksykin, ja satoa saadaan lokakuulle saakka, kiitos Blumatin kastelujärjestelmän ja Kasvusäkkien. Asensin muuten näytösmielessä Kastelualtaan Kasvusäkkiin, helppoa kuin heinänteko. Ensi vuonna patiolle tulee ainakin kaksi vastaavaa viritystä.

Yksi asia, jota olemme kesäasunnossamme kaivanneet, on kompostori. Kotona talousjätteen kompostoiminen on niin itsestäänselvää, että kolmen kuukauden jälkeenkin tuntuu oudolta ja rikolliselta heittää vanhat leivänkannikat ja vihannesten kuoret roskapussiin kaatopaikalle vietäväksi. Ihmeellisiä asioita sitä alkaakin kaivata, mutta onneksi kohta päästään kotiin kompostorin kylkeen.

Syystä, joka selvinnee ainakin television katsojille jossain vaiheessa, olen perehtynyt viime päivinä hieman tarkemmin nurmikon hoitoon ja sen ongelmiin. Nurmikkohan on puutarhassa se isompi tai pienempi pläntti, jonka pitäisi kasvaa smaragdinvihreänä, samettisena mattona, mutta joka yleensä lykkää sammalta ja voikukkaa. Yleensä nurmikon hoitotoimenpiteet rajoittuvat tarvittavaan leikkaamiseen (aivan liian tiuhaan), ja pääsääntöisesti vihertävää plänttiä hoitaa talon miesväki. Tämä taas johtunee ruohonleikkureiden jatkuvasta tuotekehittelystä ja teknisistä ominaisuuksista, kuten tällä palstalla on aiemminkin todettu, varmin keino saada kaksilahkeinen puutarhaan on antaa sille uusi asiaan liittyvä lelu.

Nurmikkoa käsitellään usein yksittäisenä organismina, ikään kuin se olisi yksi ainoa, hallitavissa oleva kokonaisuus. Alan pikkuhiljaa ymmärtää, että nurmi koostuu monesta eri osa-alueesta, jotka kaikki vaativat täsmähoitoa, ja suuresta määrästä elämää ja kasveja – niiden sammaleiden ja voikukkien lisäksi. Kauppojen hyllyt pursuilevat nurmisiemensekoituksia, joissa on käyttötarkoituksen mukaisesti erilaisia siemeniä oikeissa suhteissa, ja totta maar siinä joku taika onkin. Tässä lienee taas yksi syy siihen, miksi juuri herrat puutarhanharrastajat hurahtavat nurmikon hoitoon: tarkat prosenttimäärät tuoteselosteessa antavat sopivan tehokkaan ja teknisen vaikutelman, oli sitten kyse kaksitahtibensiinin sekoitussuhteesta tai nurmiröllin ja natojen määrien keskinäisestä balanssista.

Mutta asiaan. Kesäkortteerin pihamaata peittää aika lailla hoitamattomana kasvanut nurmi, ja puutarhurin sieluun sattuu, kun aikaa ja voimavaroja sen hoitamiseen ei ole. Nurmen pohjaa peittää tiiviisti kuitukate (yksi niistä uusista käsitteistä, jonka olen oppinut viime päivinä), maatumattomasta ruohosilpusta ja kuolleesta, kuivuneesta kasvustosta muodostunut tiukka matto. Sitä katsellessa tajuaa, ettei sen läpi mikään elävä puske, ja satunnainen vihreys on enemmänkin luonnonoikku kuin normaalia kasvua. Olen antanut itselleni kertoa, että syy tähän huopuneeseen, kellertävään nurmikon irvikuvaan on pieneliötoiminnan puutteessa, ja totta vie, kun hieman maata tongin tuon kuitupeiton alta, eihän siellä ollut minäänlaista normaalia elämää! Eikä sen puoleen epänormaaliakaan, mitä se nyt sitten maaperän kohdalla tarkoittaisikin. Lääkkeet vaivaan ovat asiantuntijan mielestä seuraavat: ilmaa maaperään, orgaanista lannoitetta ja Multaa nurmikolle katteeksi, niin jo alkaa maassa toivottu kuhina, ja ölliäiset hajottavat kuidut ravinnokseen. Niinpä tietysti, miksen tuota itse keksinyt. Nyt kutkuttaisi ottaa tuo kesäkortteerin nurmikko käsittelyyn, mutta niin, että tekisi tuon oikeaoppisen manööverin vain osaan, ja vertailisi sitten käsiteltyä ja käsittelemätöntä osaa. Asuukohan meissä kaikissa sittenkin insinööri, vai olenko vain pääsemässä kosketuksiin maskuliinisen puoleni kanssa?

Nurmikkotutkimusta suorittaessani ja alan välineistöön tutustuttuani olen törmännyt jos minkälaisiin nurmikon pinnan ilmavuutta lisääviin vehkeisiin, ilmastointilaitteitako ne ovat, vai onko ilmastus oikea sana? Tiedä häntä, mutta vaikka hienot, ruohonleikkuria muistuttavat masiinat ovatkin tehokkaan näköisiä (miesväelle tarkoitettuja?), eniten minua viehätti näkemäni kyläsepän tekemä työkalu, jossa varren päässä oli metallilevy, jonka pohjaan oli hitsattu paksuja piikkejä. Ja toimi! Nyt pitäisi sitten vain löytää jostain kyläseppä, joka moisen kapistuksen iltapuhteinaan tekisi… kaikki vinkit otetaan vastaan!

Pelonsekaisin tuntein palasimme kotiin oltuamme viikon verran työkomennuksella, olimme varmoja, että helteet olisivat tehneet tehtävänsä, ja puutarha kuiva kuin Gobin autiomaa. Mutta säiden haltijat olivat olleet suopeita, kaikesta näki, että vettä oli tullut jossain vaiheessa taivaalta varsin tanakasti, ja näinollen tappiot jäivät varsin vähäisiksi. Kasvihuoneen kastelusysteemi keraamisine “porkkanoineen” oli pitänyt huolta tomaateista, joissa kiitettävästi jo hedelmiäkin on, eikä kurkkujenkaan laita huonosti ollut, ensimmäinen olisi jo syötävän kokoinen. Paprikat punertuvat, viini rehottaa ja yrtit tuoksuvat – mikäs tässä on kesää vietellessä.

Vaikka kotiloiden hyökkäykset rakkaiden perennojen kimppuun saavat tämän puutarhurin raivon partaalle, ei tämä perusteltu kiukku ulotu suinkaan kaikkiin puutarhassa mönkiviin ölliäisiin. Päinvastoin, suurta osaa kasvuston pikku hiippareista tervehdin ilolla. Köynnöshortensia kukkii valtoimenaan saunan seinustalla, ja lentäväiset ystäväni jumaloivat sen kukkia. Hortensian mesi tuntuu juovuttavan ne, ja täydessä seilissä, siivet tahmeina ja karvajalat siitepölystä kankeina ne vaeltavat kukasta kukkaan. Äitini, joka käytti suomenkieltä joskus hieman luovasti, ruotsinkielinen kun oli, kutsui usein epähuomiossa kimalaisia humalaisiksi. Nimitys oli tahaton ristisiitos ruotsin kimalaista tarkoittavasta “humlasta” ja siitä suomalaisesta vastineesta. Se tulee aina mieleeni, kun katselen lämpimän kesäpäivän auringossa medestä humaltuneita siipiveikkoja.

Humalaisia työssään

Kilpavarustelu kiihtyy naapurustossa, siitä sain muistutuksen juhannuksen alla, kun Pehtoori paukkasi sisään tuulettaen – volyymin puolesta hillitysti, mutta gestisesti mittavasti. Kyselin syytä moiseen riemuun, ja selvisi, että meidän pensasaitamme oli kerrankin leikattu ensimmäisenä tällä kadulla. Tai ei ihan, kadun päässä häämötti yksi aikaisemmin nirhitty, mutta se oli sen verran kaukana, ettei sitä kuulemma laskettu. Yleensä meidän aitamme on nimittäin se, joka kaikkien muiden siistittyjen aitojen keskellä rehottaa iloisessa, kahlitsemattomassa luonnontilassaan kuin itäsaksalaisen keihäänheittäjättären kainalokarvat suoran lähetyksen lähikuvassa. Mutta ei siis tänä vuonna! Kelpaa nyt moikkailla kiireisempiä naapureita! Ja nyt kun näin ylpistyn, niin arvatenkin iskee rutto tomaatteihini, etanat rei´ittävät salaattini ja muurahaiset pesivät kasvihuoneeseeni, sillä ylpeys käy lankeemuksen edellä. Pannahinen, sanoisi Aku Ankka.

Pehtoorin manuaalisadetin

Tein uusia salaatti- ja tillikylvöjä, ja kastellakin tietysti piti, jolloin Pehtoori kiikutti paikalle uusimman lelunsa, kastelukannuun liitettävän puolimetrisen kepakon, joka jakeli vettä koko pituudeltaan tasaisesti ja hellästi kylvettyjen siemenrivistöjen ylle. Eittämättä hyödyllinen kapistus, mutta meikäläisen kärsimättömälle luonteelle toivottoman hidas, yhden kannullisen tyhjentämiseen tuntui kuluvan ihmisikä. Mutta kieltämättä siemenet pysyivät nätisti vaoissaan, niin että ehkä puutarha on Pehtoorin avulla taas keksinyt uuden tavan opettaa minulle kärsivällisyyttä. Tai sitten asialla on vain Pehtoori.

Eksyinpä taas eilispäivänä pariin puutarhamyymälään, mikä oli tietysti virheliike. Eihän sieltä tyhjin käsin ulos lähdetty, eikä varsinkaan rikkaampana kuin tullessa. Toisaalta olen lohduttautunut jälleen kerran sillä, että maksaisi se golfinpeluukin sievoisen summan, ja monet muutkin harrastukset käyvät huomattavasti enemmän kukkaron päälle. Tämä on tämänhetkinen selitykseni törsäämiselle, ja siitä pidän kiinni. Toinen asia on sitten se, mihin kaikki uudet ihanuudet puutarhassa sijoittaa, sillä tilakin on rajallinen. Odysseus pelastui aikoinaan seireenien houkutuksilta sitomalla itsensä laivan mastoon, ehkä pitäisi yrittää jotain samanlaista: turvavyö tuplasolmuun ja lapsilukko päälle, milloin puutarhaliikkeen kyltti alkaa houkuttelevasti häämöttää horisontissa.

Koska vielä eilen matkaa taitettiin kuitenkin kahlitsemattomana, tarttui mukaan yhtä sun toista “ihan pakko saada”-kasvia. Pehtoorikin lisää vettä myllyyn esittelemällä kaikenlaista mahdollista, joka on minulta saattanut jäädä huomaamatta (rakas ystäväni Nina on kouluttanut miehestään Kultaisen Noutajan, joka ymmärtää aina tuoda matkoiltaan jotain mukavaa puutarhaan, ja Pehtoori vaikuttaisi olevan samalla tiellä).

Basilikapuu

Rungollinen basilika oli uusi tuttavuus, ei syötävää sorttia, mutta aivan upeasti kukkiva ja ennen kaikkea huumaavasti tuoksuva kaunotar. Talvettaminen lienee haasteellista, mutta mikäs sen parempi yllyke hullulle! Rungollinen ja viehko on myös tomaatin ja perunan sukulainen kesäkoiso (Solanum Rantonnetii). Kukkakin on kuin perunalla, sininen vain.

Kesäkoiso

Laakeripuu lähti myös mukaan, joten talvella kuistilla saattaa olla tungosta. Olivat muuten keksineet istuttaa koriin erilaisia yrttejä käyttötarkoituksen mukaan, ja ajattelin välittömästi kopioida idean. Mikä olisi mukavampi tuliainen puutarha- tahi ruokaharrastajalle kuin Parvekepalsta täytettynä timjamilla, oreganolla, basilikalla, rosmariinilla ja laakerilla? Koko komeuden voisi nimetä vaikkapa “Välimeren tuuleksi”, tai sitten voisi valita koriin esim. grillaukseen sopivia yrttejä “Grillimestarin yrttitarhaksi”. Sievä merkkitikku tai kortti resepteineen toimittaisi mainiosti “etiketin” virkaa. Tuoksuva, kaunis ja syötävä lahja vaikkapa mökkiviemisiksi sen iänikuisen peflettisetin sijaan.

Sateiden ansiosta puutarha on vihreä ja hyvässä kasvussa, mutta kosteuden myötä myös kotilot paisuvat niin määrässä kuin koossakin. Isot löllykät piileskelevät lehtien suojassa, ja lähettävät sinänsä söpöt, vaan tuhoisat minikokoiset jälkeläisensä kasvustoa nakertamaan. Noihin vihulaisiin ei tunnu tehoavan mikään muu kuin kumisaapas kokoa 37 (minun tapauksessani), mutta ei sitä oikein tunne itseään eläin- tai luonnonystäväksi talloessaan pieniä, limaisia sarvipäitä. Vaan minkäs teet, luonnonlakihan se on: syö tai tule syödyksi. Sanoisin, että mieluummin niljaskat kuin minun salaatinlehteni.

Luonto hehkuu täyteläisin värein, ja nyt tuntuu sydänkesä kunnolla alkavan. Tuhat vihreän sävyä korostamassa perennojen jalokiven sinistä, keltaista ja punaista, ja kaiken tämän kruunaavat jalojen syreenien yltäkylläisen raskaat viimeiset kukinnot. Ja juhannusruusujen huumaava tuoksu, joka iltahämärissä kertoo ilman kalenteriakin, että se on mittumaari nyt. Seitsemän niityn kukkaa tyynyn alle, ja eikun uneksimaan rakkaastaan. Hyvää ja aurinkoista juhannusta.

10 varhaisperunaa
1 sipulinippu varsineen
muutama retiisi
1 rkl kapriksia
200 g kylmäsavulohta
tilliä
persiljaa
suolaa, mustapippuria myllystä
(erilaisia salaatteja, jäävuorisalaattia, rucolaa tms.)

Kastike:
1 dl ruokaöljyä
2 rkl hunaja-omenaviinietikkaa
1 rkl sinappia (Dijon)
sitruunamehua
suolaa
pippuria myllystä

Ohje:
Pese perunat hyvin, keitä kypsiksi suolatussa vedessä ja anna jäähtyä hieman. Sekoita sillä aikaa kastike. Silppua sipulit ja viipaloi retiisit, lohko perunat isohkoiksi suupaloiksi. Kokoa salaatti laakeaan astiaan, pohjalle voit laittaa salaateista pedin. Päälle peruna-sipuliseos, kaprikset, retiisit ja sakaattikastike. Lisää päälimmäiseksi viipaloitu kylmäsavulohi, ja ripottele pinnalle runsaasti silputtua tilliä ja persiljaa. Mausta suolalla ja pippurilla tarvittaessa. Tarjoa sitruunalohkojen ja hyvän leivän kera.