Pelargoniat ovat talvehtineet onnistuneesti kylmällä kuistilla. Itse asiassa, vaikka lämpötila on nyt kuluneen pakkasjakson aikana ollut välillä hädin tuskin plussan puolella, innostui osa jopa kukkimaan. Tuollainen pienikin vihje kesän suuntaan saa kaipaamaan lämpimämpiä säitä, ja odottamaan kevään ensimmäistä viherrystä. Kyllä se sieltä tulee, vaikkei kinoksia katsoessa uskoisi.

Odotellessa täytyy kylvää vaikka hernettä ja auringonkukkaa, versot ovat erinomaista silmäniloa ja lautasen täytettä. Pääsiäisen lähestyessä ne käyvät myös rairuohon korvikkeesta. Herneenversot varsinkin ovat herkkuamme, salaattiin, leivän päälle ja wokkiruokiin ne tuovat ihanaa kesäistä makua. Helppoa ja hyvää, kannattaa kokeilla kasvatusta lastenkin (tai miehen) kanssa. Hyvät ohjeet löytyvät vaikka täältä.

Ruotsissa talvi on ollut ennätyskylmä, mutta niin vain saimme kuulla, että pakkasista huolimatta länsinaapurissa olivat viime viikolla myynnissä ensimmäiset ruotsalaiset varhaisperunat, kilohinta vaatimattomat 75 euroa. Hinnan ymmärtää, tietysti kasvatuskustannukset lämmityskuluineen ovat talven keskellä tähtitieteelliset, mutta tarvitsemmeko tosiaan varhaisperunoita helmikuussa? Ja kuinkahan hyvältä tämän hintaiset perunat oikein maistuvatkaan?!

Olen sitä mieltä, että pakastaminen, kuivaus ja muut säilömismenetelmät ovat loistavia, kun halutaan talteen satokauden herkkuja talven varalle, mutta tietyt asiat yksinkertaisesti vain kuuluvat tiettyyn ajankohtaan. Niin kuin ensimmäiset varhaisperunat ja ensimmäiset mansikat kesäpäivään. Sillä voihan sitä tietysti avannossakin uida (ja jotkut vannovat sen nimeen), mutta ei kai kukaan väitä, että se olisi sama asia kuin polskia hellepäivänä lämpöisissä rantavesissä. Kun hyvää on odottanut, niin kyllä se sitten hyvältä maistuukin.

Viime viikolla hikoilin tv-kameroiden edessä yrittäessäni olla nokkela “Kymppitonnin” nauhoituksissa. Viereisessä kopissa arvuuttelijana oli loistava näyttelijä Ismo Kallio, jonka tiesin jo entuudestaan innokkaaksi puutarhaharrastajaksi, joten juttua riitti tauoilla. Nauhoituksen päätyttyä arvuuttelimme toisiltamme vielä yli jääneitä sanoja, ja Ismolla oli hauska puutarha-aiheeseen liittyvä kysymys. “Mikä on tämä palkitseva vihannes?” Hetken mietittyäni tajusin, että oli kyse porkkanasta, sehän se on aina tehonnut keppiä paremmin!

Hyötykasviyhdistyksen uudessa siemenluettelossa oli jälleen monta mielenkiintoista porkkanalajiketta, viime vuonna minulla oli kokeilussa vanhan kunnon “Nantesin” rinnalla keltaista “Yellowstonea”. Kohopenkin sato olisi varmaan ollut vielä runsaampi, mikäli olisin malttanut kylvää tarpeeksi harvaan, harventaminen jälkeen päin kun on suoraan sanoen tylsää näpertämistä, ja tulee yleensä tehdyksi vähän puolihuolimattomasti. Mutta kohtalainen – ja herkullinen – sato tuli joka tapauksessa. Tänä vuonna voisi kokeilla vaikkapa pyöreätä “Parmexia”  ja “Rainbow mix”-värisekoitusta. Ja kylvää to-oo-oo-si harvaan. Porkkana on hyvää!

Porkkanakukkanen

Kouluruokailussa minulle eivät oikein keiton porkkanapalat koskaan maistuneet, en tiedä miksi, olisikohan niitä keitetty hieman liikaa? Tai liian vähän? Tiedä häntä, mutta onneksi istuin ruokalassa seinän vieressä, ja sen ja ison, vanhanaikaisen patterin väliin jäi sopiva tila, jonne ujuttaa muhjaantuneet porkkapalat. Tuolloinhan koulussa ei ollut vaihtoehtoisia ruokalajeja, vaan kaikki saivat lautaselle samaa sapuskaa. Kumma kyllä, juuri kukaan ei tuntunut kärsivän allergioista tai jättänyt muista syistä syömättä, ja hyvin jaksoimme kouluruoan voimin pelata pesistä, hiihtää ja luistella koulutuntien lomassa.

Hyötypuutarhaintoilijana olen hieman kummissani ja huvittuneenakin seurannut viime aikoina vellovaa keskustelua kasvisruoasta koulussa. Että oppilaiden olisi pakko syödä yhtenä päivänä viikossa kasvisruokaa! Että yhdellä aterialla viikossa ei olisi tarjolla lihaa! Järkyttyneet ja huolestuneet vanhemmat (oppilaiden?) ovat täyttäneet keskustelupalstat tuohtuneilla kirjoituksillaan, joissa on vedottu proteiinin tarpeeseen, valinnanvapauteen, hukkaan menevään ruokaan (“ei sitä kasvisruokaa kukaan kuitenkaan syö”), ja jopa syömishäiriöiden lisääntymiseen. Puuttumatta nyt lainkaan siihen, että tämä sama “huolestuneiden” joukko silmää räpäyttämättä antaa jälkikasvunsa mussuttaa pizzoja ja hampurilaisia, joiden ravintoarvot ovat vähintäänkin kyseenalaiset, voidaan kai todeta, ettei kukaan ole vielä saanut vakavia puutostauteja yhdestä kasvisateriasta viikossa. Puhumattakaan, että kukaan olisi kuolla kupsahtanut nälkäänsä muhevan kasvispadan ääreen. Kasvisten syömistä pitäisi lisätä, ja kyllä ne koululaiset tiellä pysyvät, vaikkei yhdellä aterialla viikossa olisikaan tarjolla kalapuikkoja tai ketsupilla kuorrutettua jauhelihaspagettia. Toinen asia on tietenkin se, että laitosruoan maku jättää usein toivomisen varaa, oli se sitten kasvis- tai liharuokaa. Kaikkia raaka-aineita tulisi kunnioittaa sen verran, että valmistaa niistä hyvää, herkullista ruokaa, silloin myös kasvikset maistuvat lapsille ja nuorille. Kokeiltu on.

Jaa miten kävi niille pikku-Sonjan porkkanoille? Vasta aikuisiällä uskalsin tunnustaa äidilleni, minne koulun sopan porkkakuutiot katosivat. Äiti nauroi ja totesi, että olin onnekas, kun minulle oli sattunut se seinän ja patterin viereinen paikka. Hän kun oli kuulemma aikoinaan joutunut salakuljettamaan inhoamansa porkkapalat taskussaan kotiin. Olisikohan tässä lapsuusiän “porkkana-allergiassa” sittenkin kyse perinnöllisyydestä?

P.S. Ja miten allekirjoittaneelle kävi siinä “Kymppitonnissa”, se selviää television katsojille vasta toukokuussa…

Pakkaspäivänä mikään ei ole niin hyvää kuin kuuma keitto. Tässä ruokalajissa yhdistyvät kaikki rakastamani asiat: sipulit, valkosipuli, yrtit, hyvä leipä ja juusto. Kaiken lisäksi se on keitto (keitot ovat suosikkejani), sopii myös kasvissyöjille, on huokea ja helppo valmistaa. Sitä paitsi se vain paranee lämmitettäessä!

Keitto:

1 kg sipulia (mielellään erilaisia, purjoa, punasipulia, shalottisipulia jne.)
3 valkosipulin kynttä (tai maun mukaan)
voita ja öljyä paistamiseen
1 tl timjamia kuivattuna tai muutama verso tuoretta
1 laakerinlehti
2 l kasvis- tai lihalientä
mustapippuria myllystä
(suolaa)

Leipäkuorrutus:

vaaleata maalaisleipää
juustoraastetta (n. 200 g)
silputtua persiljaa

Keiton ohje:

Kuori ja viipaloi sipulit, silppua valkosipuli. Sulata voi paksupohjaisessa kattilassa, lisää öljy ja sipulit. Hauduta sipuleita kärsivällisesti miedolla lämmöllä sekoitellen, kunnes ne alkavat olla läpikuultavia ja kullankeltaisia. Lisää valkosipulisilppu sekä timjami, ja hauduta vielä hetkinen. Kun sipulit ovat mieleistäsi sävyä (itse pidän hieman paahtuneesta, joten haudutan hetken pitempään), lisää kasvis- tai lihaliemi, mustapippuri ja laakerinlehti. Kun keitto on kiehahtanut, hauduta vielä miedolla lämmöllä 10 – 20 minuuttia. Tarkista maku, lisää suolaa ja pippuria tarvittaessa.

Kuorrutus:

Viipaloi vaalea leipä (saa olla vähän kuivaakin), ja paahda se paahtimessa, uunissa tai grillissä. Annostele keitto uuninkestäville lautasille, ja aseta keiton pinnalle leipäviipale, jonka peität juustoraasteella. Grillaa uunissa grillivastuksen alla hetkinen, kunnes juusto kuplii. Ripota pinnalle vielä persiljasilppua ja tarjoa!

Vinkki:

Leivät voi kuorruttaa myös erikseen uunissa, jolloin jokainen voi itse upottaa omansa keittoon tai syödä sellaisenaan.

Valon määrä lisääntyy, ja kylmällä kuistilla talvetetut kasvit lähtevät kohta kasvuun. Pehtoori kylvi viime keväänä rosmariinia kaikkien sääntöjen mukaan, siementen kylmäkäsittely jääkaapissa jne. Yhdeksän viidestätoista siemenestä iti, ja kesän lopulla taimista oli viisi hengissä. Talvesta näyttää selvinneen kolme, mutta on näitä pikkuisia rakkaudella hoidettukin! Siipalla on kännykässä hälytys kastelulle, joka toinen perjantai klo 12 muutaman sentin korkuiset yrtit ovat saaneet tilkan vettä, ja kuistin lämpötila on pidetty patterin ja kahden lämpömittarin avulla tarkalleen sopivana. Tietysti samassa tilassa ja samalla vaivalla on hoidettu muitakin talvehtijoita, mutta minulla on vahvasti sellainen tunne, että nämä ronkelit itse kasvatetut yrtit ovat miehen sydäntä lähinnä.

Mitä tästä opimme? Lisää sopivassa määrin vaikeusastetta ja välineurheilua (tässä tapauksessa mm. jääkaappi, lämpömittarit ja kännykkä), niin mies kuin mies kiinnostuu puutarhanhoidosta!

“Pitkiä pellavia, hienoja hamppuja ja lautasenkokoisia nauriita!”, kiljuttiin laskiaisena kelkkamäessä ennen muinoin, ja mitä pitemmät liu´ut, sitä parempi satovuosi odotettavissa, sanoi vanha kansa. Mitään tieteellistä tutkimusta kyseisestä ilmiöstä ei liene tehty, mutta tuolla mystisellä “vanhalla kansalla” on aina ollut tapana ennustaa vuoden säätä ja satonäkymiä milloin milläkin perusteella. Esimerkiksi sanonnat:  “Jos on usva uunna vuonna, niin on halla heinäkuussa” ja “Jos ei pauku paavalina, ei tule kunnon kesää” ovat lohtunamme tänä ennätyspitkän pakkasjakson talvena. Jos onkin lunta kainaloihin ja kylmä, tulee ainakin hyvä kesä! Sanoo vanha kansa…

Maatalousvaltaisessa yhteiskunnassa oli tietenkin tärkeää pyrkiä ennustamaan tulevat satonäkymät, riippuihan koko vuoden elanto oikeaaan osuneista kylvö- ja sadonkorjuuajoista, kenties myös viljelykasvivalinnoista. Mutta ennusti vanha kansa muutakin. Itse olen aina kyseenalaistanut sanonnan: “Jos ei heiliä helluntaina, niin ei koko kesänä”. Miten niin?! Kuka sen sanoo, etteikö juhannuksenakin saattaisi vielä löytyä kainaloon joku mukava pertti tai pirkko? Silkkaa pessimismiä, sanon minä.

Mitä vanhat edellä, sitä me muut perässä. Ennustuksia voi kehitellä itsekin. Voisinpa ennustaa vaikka seuraavasti: “Keneltä pääsee kompostori sydäntalvella syväjäähän, saa sitä vielä suvenakin sulatella”. Paitsi tietenkin jos käyttää Kompostiherätettä ja lämmintä vettä, sillähän se lähtee käyntiin pakkasista huolimatta (nimim. Kokemusta on). Ei siis ollut aukoton tämäkään ennuste, mutta sitä vastoin seuraava on: “Jos hankkii vappuna uuden parin puutarhakäsineitä, on niistä kahden viikon kuluttua löytyvä vain vasemman käden hanska”.

Lumikuormasta huolimatta tämä kompostori toimii

Aina eivät ennustukset ja sanonnat ole osuneet oikeaan, mutta yhdessä asiassa luotan perinteisiin. Kylvän nimittäin aina siemenet uudella, kasvavalla kuulla, ja olen varma, että siten ne itävät nopeammin ja saavat hyvän lähdön kasvuun. Sanoo vanha kansa.