Me Biolanilla haluamme olla mukana luomassa tapoja ja käytänteitä, joilla kestävämpää tulevaisuutta luodaan. Kunnianhimoinen tavoitteemme on tutkia, löytää ja ottaa käyttöön sellaiset kestävät arjen ratkaisut ja tavat kasvattaa ruokaa, jotka eivät kuormita maapallomme väheneviä resursseja.
Me Biolanilla uskomme, että kasvualustojen tulevaisuus on kierrätetyissä ja uusiutuvissa materiaaleissa ja olemmekin lähteneet aktiivisesti etsimään kestäviä vaihtoehtoja turpeen käytölle. Osana vastuullisuustyötämme olemme päättäneet luopua turpeen käytöstä vuoteen 2040 mennessä. Jo nyt olemme tuoneet markkinoille turpeettomia kasvualustoja ja uusi biokuitulaitoksemme vauhdittaa turpeen käytön vähentämistä.
Biolanin uusi Turpeeton Puutarhamulta on ympäristöystävällinen valinta. Turpeeton Puutarhamulta on valmistettu raaka-aineista, jotka ovat kierrätettyjä tai nopeasti uusiutuvia, sen valmistuksessa on käytetty myös biokuitulaitoksemme valmistamaa puukuitua.
Turpeeton Puutarhamulta on valmistettu kompostoimalla, joten sisältää runsaasti pitkävaikutteisia ravinteita. Lisäksi uutuusmulta sisältää nopeasti uusiutuvaa, ekologista kasvualustasammalta sekä pieneliötoimintaa aktivoivaa biohiiltä. Biohiili ja sammal lisäävät kasvualustan ilmavuutta, ne pystyvät myös sitomaan vettä itseensä ja luovuttamaan sitä hitaasti kasvien käyttöön mullan kuivuessa. Sammaleen ja biohiilen ansiosta kasteluväli on pidempi kuin perinteisillä kasvualustoilla.
Turpeeton puutarhamulta soveltuu luonnonmukaiseen kasvatukseen kaikkialle puutarhaan.
Kodin ruukkukasveille on tarjolla myös turpeeton vaihtoehto. Biolan Viherkasvimulta on kuohkea erikoismulta kaikille kodin viherkasveille, eikä se sisällä lainkaan turvetta.
Viherkasvimulta soveltuu luonnonmukaiseen kasvatukseen, ja kompostoinnin ansiosta se sisältää runsaasti pitkävaikutteisia ravinteita sekä hyödyllisiä mikrobeja.
Viherkasvimulta helpottaa kastelua, sillä ominaisuuksiensa ansiosta se sallii pidemmät kasteluvälit. Mullan sisältämät biohiili ja kasvusammal pystyvät nimittäin sitomaan itseensä vettä kastelun yhteydessä ja luovuttamaan sitä hitaasti kasvien käyttöön mullan kuivuessa.
Biolan Sammalnappi on siisti ja vaivaton tapa aloittaa esikasvatus. Sammalnappi soveltuu esimerkiksi yrttien, salaattien ja kukkien kasvualustaksi. Kun napin kastelee, se turpoaa hetkessä käyttövalmiiksi. Sammalnappi on lannoitettu ja kalkittu.
Sammalnappi on tiiviiksi puristettua kotimaista rahkasammalta, joka on erinomainen kasvualusta taimikasvatukseen. Rahkasammal pidättää runsaasti vettä, mutta säilyy silti ilmavana.
Biolan Pienoiskasvihuone sisältää 12 Sammalnappia, ja se mahtuu pieneenkin tilaan. Pienoiskasvihuoneessa on hyvät olosuhteet siementen idättämiseen. Pienoiskasvihuone on kestävä ja pestävä, joten sitä voi käyttää useamman kerran. Sammalnappeja on saatavilla täyttöpakkauksena Pienoiskasvihuoneeseen.
Biolan Kasvusammal on lannoitettu ja kalkittu käyttövalmis kasvualusta taimikasvatukseen, huonekasveille ja kesäkukille. Kasvusammal on turpeeton, se on valmistettu nopeasti uusiutuvasta ja ilmavasta rahkasammaleesta.
Kasvusammal on helppo kasteltava, sillä rahkasammal varastoi hyvin vettä kasvien käyttöön. Kasvusammal on ilmavaa, mikä edistää juurten hyvinvointia. Sammal myös säilyttää ilmavuutensa myös märkänä, eikä ole siten niin arka liikakastellulle.