Syksy on puutarhan kukoistukselle ratkaisevaa aikaa. Kun hoidat tärkeimmät syystyöt ennen pakkasia, varmistat, että puutarhasi herää keväällä elinvoimaisena ja kauniina. Jatka edelleen nurmikon leikkausta ja rikkakasvien kitkemistä. Vielä ehdit istuttaa monivuotisia kukkia, pensaita ja puita sekä keväällä kukkivia sipulikukkia. Haravoinnissa voit ottaa rennommin, usein riittää, että siivoat paksun lehtipatjan nurmikolta. Puutarhaneuvojan vinkeillä saat pudonneista lehdistä helposti hyvää maanparannusainetta puutarhaan.
Pitkään jatkunut leuto syksy on pitänyt kotipuutarhojen nurmikot vahvassa kasvussa. Vaikka ruohonleikkuu jo kyllästyttäisi, säännöllisiä leikkauksia kannattaa vielä jatkaa. Vasta, kun öisin on pakkasta ja päivälämpötila jää alle viiden asteen, nurmikon kasvu hiipuu.
− Syksyllä liian pitkäksi jäänyt nurmikko lakoaa lumen alla ja tiivistyy ilmattomaksi kerrokseksi. Se on altis homeille, ja siksi on riski, että alle jäävä elinvoimainen nurmikko tuhoutuu talven aikana. Nurmikon sopiva talvehtimiskorkeus on noin viisi senttiä, Biolanin puutarhaneuvoja Riikka Kerttula muistuttaa.
Kun nurmikon leikkausta jatketaan vielä lokakuussa, samalla silppuuntuvat myös nurmikolle pudonneet lehdet eikä niitä tarvitse haravoida. Jos nurmikon peittää yhtenäinen lehtipatja, osa lehdistä kannattaa haravoida pois.
Älä viivyttele enää kukkasipuleiden istutuksessa
Keväällä kukkivat sipulikukat, kuten krookukset, tulppaanit ja narsissit istutetaan syksyllä. Useimmille kukkasipuleille paras istutusaika on silloin, kun maan lämpötila on pudonnut noin 10 asteeseen. Lokakuu on hyvä istutusaika: maa on viilentynyt, mutta sipulit ehtivät vielä juurtua ennen maan jäätymistä. Pienikokoisten kukkasipulien, kuten helmililjojen ja lumikellojen, istutusta kannattaa jo kiirehtiä. Tulppaaneita voi istuttaa vielä marraskuun puolellakin, jos maan pinta ei ole jäässä.
− Jos kukkasipuleiden istutuksen jälkeen sää viilenee yllättäen, Istutuspaikan päälle voi levittää kerroksen puutarhan talvisuojaukseen tarkoitettua katetta. Se hidastaa maan jäätymistä ja antaa sipuleille lisää juurtumisaikaa, Biolanin Riikka Kerttula vinkkaa.
Kukkasipulit istutetaan kärjet ylöspäin. Myös mahdollisesti väärinpäin maahan sujahtanut sipuli kasvaa ja kukkii, mutta hieman hitaammin. Sopiva istutussyvyys on kolme kertaa sipulin oma korkeus.
Istuta pensaat ennen routaa
Ruukuissa myytäviä puiden, pensaiden ja monivuotisten kukkien taimia voi periaatteessa istuttaa aina, kun maa on sula. Kuitenkin mitä arempi kasvi on, sitä enemmän se tarvitsee aikaa juurtumiseen ennen maan jäätymistä. Herukoita, karviaisia sekä useimpia koristepensaita ja perennoja voi istuttaa maan routaantumiseen saakka. Sen sijaan jalokärhöjä, alppiruusuja, hedelmäpuita tai muita talvenarkoja kasveja ei kannata istuttaa enää lokakuussa.
− Maa kunnostetaan ennen istutusta. Ensin poistetaan rikkakasvit ja sitten istutuspaikan maata parannetaan uudella mullalla. Istutuksille kannattaa valita multa, joka sisältää mykorritsoja. Mykorritsa on sienijuuri, joka elää symbioosissa kasvin juuriston kanssa. Symbioosissa kasvi luovuttaa sienijuurelle yhteyttämistuotteita ja vastalahjaksi sienijuuri kerää kasville vettä ja ravinteita. Lähes kaikki kasvit hyötyvät mykorritsasta juuristossaan: ne juurtuvat ja kasvavat nopeammin, Biolanin Kerttula opastaa.
Hyödynnä syksyn lehdet maanparannukseen
Syksyn lehdet sisältävät arvokkaita ravinteita ja humusta. Siksi niitä ei kannata kärrätä pois, vaan hyödyntää omassa puutarhassa.
Kompostointi on tehokas tapa muuttaa lehdet, naatit ja kukkavarret mullaksi. Puutarhajätteen kompostointiin tarvitaan tilava kompostori, jonka ei kuitenkaan tarvitse olla lämpöeristetty. Puutarhakompostoinnin voi aloittaa kuka vaan eikä siitä tarvitse tehdä kompostointi-ilmoitusta. Kompostorissa puutarhajäte kypsyy mullaksi noin 1−2 vuodessa.
− Jos kompostointi tuntuu työläältä, niin syksyn kasvijätteen hyödyntämisen voi aloittaa niin sanotulla pintakompostoinnilla. Esimerkiksi pensas- ja kukkaistutuksissa lehdet ja kukkavarret jätetään syksyllä paikoilleen. Kuihtunut kasvijäte myös suojaa kukkapenkkiä pakkaselta, tuulelta ja kuivattavalta kevätauringolta. Kevääseen mennessä madot ja muut pieneliöt ovat hajottaneet ison osan kasvijätteestä. Keväällä loput kuivat perennojen varret voi silputa kukkapenkkiin ja heittää päälle lannoitetta ja ohuen kerroksen multaa siistimään ilmeen. Multakerroksen alla hajoaminen jatkuu ja tuottaa maahan uutta humusta, puutarhaneuvoja Riikka Kerttula kannustaa kokeilemaan.
Nurmikolta haravoituja lehtiä voi viedä kasvimaalle ja kasvulavoihin suojaamaan maan pintaa. Tammen ja vaahteran lehdet kannattaa silputa ruohonleikkurilla ennen katekäyttöä, niin ne hajoavat nopeammin.
8 vinkkiä syyspuutarhaan
Lisätietoja:
Biolanin puutarhaneuvoja Riikka Kerttula, 040 5795 626, riikka.kerttula@biolan.fi