Ekologisempi puutarhanhoito näkyy nyt myös sisäkasvien hoidossa: kasveista halutaan pitkäikäisiä ja hyvinvoivia, ja niitä lisätään myös itse. Kevättalvi on oikea hetki tehdä viherkasvien kunnostus – puhdistaa lehdet, siistiä versot, vaihtaa multa ja aloittaa lannoitus. Kun luonnonvalo lisääntyy, nämä hoitotoimet auttavat talven heikentämiä kasveja palautumaan nopeasti elinvoimaisiksi.
Vuoden 2026 kasvitrendeissä korostuvat pitkäikäisyys, elinvoimaisuus ja runsas vihreys sekä luonnollisuus. Siksi kookkaat ja näyttävälehtiset viherkasvit ovat entistä suositumpia.
‒ Upeimmatkaan viherkasvit eivät ole kodin katseenvangitsijoita, jos ne ovat pölyisiä. Jo ulkonäkösyistä kasvit kannattaa kiikuttaa suihkuun. Puhtaat lehdet myös parantavat sisäilman laatua esimerkiksi nostamalla ilmankosteutta. Lisäksi pölytön lehti yhteyttää tehokkaammin, kun auringonvalo pääsee siihen esteettä, Biolanin puutarhaneuvoja Riikka Kerttula muistuttaa.
Talven aikana viherkasvien alimmat lehdet ovat saattaneet kellastua tai lehtien kärjet ruskettua. Kellastuneet lehdet poistetaan kokonaan ja ruskettuneet lehdenkärjet siistitään leikkaamalla saksilla kuivat osat pois.
Kevättalvella on oikea aika lyhentää viherkasvien pitkäksi venähtäneet versot. Köynnöstävät kasvit, kuten juoru, hopeaköynnös, kultaköynnös ja herttaköynnösvehka, saattavat kasvattaa talvella pitkiä versoja, joissa on vain vähän lehtiä. Kun versot lyhennetään keväällä, kasvu tuuheutuu.
‒ Kevätleikkauksen yhteydessä syntyneet verson pätkät kannattaa hyödyntää pistokkaina ja juurruttaa uusiksi yksilöiksi. Helpoiten kasvuun lähtevät versojen kärkiosat. Verso leikataan noin 10‒15 sentin mittaiseksi ja alin lehti poistetaan. Tämä pistokas työnnetään kosteaan multaan niin, että poistetun lehden kohta jää mullan sisään. Vaihtoehtoisesti pistokkaat voi juurruttaa myös vedessä, ja kun juuret ovat kasvaneet, pistokkaat istutetaan multaan, puutarhaneuvoja Riikka Kerttula opastaa.
Näkyvä merkki mullanvaihdon tarpeesta on juuria täyteen kasvanut ruukku. Mutta ruukun jääminen pieneksi on vain yksi syy vaihtaa multa. Ruukussa multa maatuu vähitellen ja samalla se tiivistyy. Tiivistyneessä mullassa kasvin juuret eivät saa happea ja ne voivat kuolla.
‒ Tällä hetkellä suosiossa oleville suurille viherkasveille kannattaa valita multa, jossa on mukana biohiiltä. Biohiili ylläpitää mullan ilmavaa rakennetta ja parantaa kasvin juurten hyvinvointia. Biohiiltä voi lisätä mullan joukkoon myös ruukutusvaiheessa, Biolanin Riikka Kerttula vinkkaa.
Kasteluvedestä ja lannoitteista kerääntyy ruukun multaan vähitellen haitallisia määriä kalkkia ja suoloja. Kun mullan suolapitoisuus nousee, kasvi ei enää saa riittävästi vettä. Tällainen kasvi roikottaa lehtiään nuutuneena, vaikka se olisi juuri kasteltu. Myös lehdenkärjet saattavat ruskettua. Tässä tapauksessa kasvin pelastus on mullanvaihto.
Vuosittainen mullanvaihto takaa, että kasvin juuret säilyvät elinvoimaisina. Vain kaktusten ja muiden hitaasti kasvavien kasvien mullanvaihto voidaan tehdä harvemmin kuin kerran vuodessa.
Viherkasvit käyttävät ruukussa olevan mullan ravinteet nopeasti loppuun. Ilman säännöllistä lannoitusta kasvit kärsivät ravinteiden puutteesta ja alkavat vähitellen näivettyä. Aloittelevien viherkasviharrastajien tyypillisin hoitomoka on lannoituksen laiminlyönti.
‒ Jos kasvilla ei ole käytössä ravinteita, kasvu pysähtyy ja alkaa henkiinjäämistaistelu. Huonekasvien lannoituksen voi hoitaa kasteluveteen lisättävällä ravinnenesteellä tai ruukun multaan kerran kuukaudessa laitettavilla ravinnepuikoilla. Laiskalle lannoittajalle suosittelen ravinnepuikkoja, koska niiden lannoitusvaikutus on pitkä ja kasteluun saa aina käyttää pelkkää vettä, Biolanin Riikka Kerttula opastaa.
Silloin, kun haluaa hoitaa huonekasveja mahdollisimman ekologisesti, kannattaa valita lannoitukseen tuote, joka soveltuu luomukasvatukseen. Samoja ravinteita voi käyttää myös syötäville kasveille. Koska lannoitteiden käyttömäärissä on eroja, kannattaa annosteluohjeet aina tarkistaa pakkauksesta ja noudattaa niitä.
Huonekasvien lannoitus aloitetaan helmikuussa ja sitä jatketaan valoisa vuodenaika, eli lokakuun loppuun asti.
Lisätietoja:
Biolanin puutarhaneuvoja Riikka Kerttula 040 5795 626, riikka.kerttula@biolan.fi