Viime blogissani lupasin palata Uganda-teemaan ja päivittää ugandalaisten yrittäjien Suomen- ja Biolanin-kokemuksia.
Kesäkuun alussa siis seisoin Huittisten linja-autoasemalla vastassa Helsingin bussia. Kolme ugandalaisen yrittäjän Suomen matka oli alkanut lennolla Helsinkiin, josta Unicefin väki saatteli heidät linja-automatkalle kohti Euraa tutustumaan Biolaniin ihan paikan päällä.
Hymyilevät vieraat päivittivät heti tavatessamme kuulumiset: bussissa ihmiset olivat olleet aivan hiljaa itsekseen, joten he olivat tietysti menneet viereen istumaan ja aloittaneet keskustelut! Kaikki kuulemma tunsivat Biolanin ja ”uuden ystävän, Mikon” (=vieruskaveri bussista) mökilläkin on Biolanin kompostoiva käymälä. Paljon oli kerrottu myös Biolanin konttorista, joten odotukset olivat vielä aiempaakin korkeammalla.
Samanlaisissa välittömissä merkeissä sujui koko reissu. Yrittäjät olivat kiinnostuneita aivan kaikesta; hymyilivät, juttelivat ja kyselivät – ja saivat niin jähmeät satakuntalaiset kuin varovaiset helsinkiläisetkin sulamaan.
Vajaan viikon rupeamaan mahtui ympäristötuote- ja lannoitetehtaan automatiikan hämmästelyä, kompostoinnin hajuttomuuden ihmettelyä sekä tietysti monta huussikatselmusta ja koeistuntoa. Mediapyörityskään ei miehiä haitannut: Ylen ja paikallislehtien toimittajat olivat aivan myytyjä huumorintajuisten vieraiden jutuille.
Yksi vierailuiltapäivä oli pyhitetty työpajaan, jossa yrittäjät, Unicefin edustajat, Aalto-yliopiston henkilökunta sekä me biolanilaiset pohdimme yhdessä opiskelijoiden ideoiman käsienpesuhanan muokkaamista ja kokeilua ensi syksynä Ugandassa.
Ravinteiden kierrätykseen tutustuimme isossa mittakaavassa Biolanin tuotannossa. Käymäläjätteen hyötykäytöstä yrittäjät saivat mainion oppitunnin Kääntöpöydällä Pasilassa. Dodo ry:n kaupunkiviljelykeskuksessa on ollut jo muutaman vuoden käytössä Populett yleisökäymälänä sekä urinaali virtsan keräämistä varten. Koska molemmat jakeet kierrätetään lannoitekäyttöön, pääsimme näkemään myös käytännön lopputuloksia eli hyvin kasvavia viljelykasveja. Ja pitihän urinaalilla käydä antamassa panos lannoitetuotantoon!
Ugandalaisten vierailu oli elämys. Aivan varmasti heille itselleen, mutta myös meille yhteistyökumppaneille ja kaikille heihin tutustuneille. Omia työkavereita piti kiitellä jälkeenpäin siitä, miten ihanasti vieraat otettiin vastaan kaikkine kysymyksineen. Viimeisimmäksi muistoksi Biolanilla vietetyistä päivistä jäi lähettämön poikien ex tempore –organisoima varastohyllyjärjestelmän täytön ja purkamisen demonstraatio – hymyillen kaiken sesonkikiireen keskellä.
Unicefin UniWASH –hanke jatkuu ja yrittäjät alkavat työstää liiketoimintasuunnitelmiaan. Ensi syksynä nähdään, miten Suomen matkan opit ovat muuttumassa käytäntöön!
Hannamaija