biolan_logo
Puutarhaharrastajat

Puutarhatuotteet

Maanparannus
Lajikeaarteet
Kasvihuone
Kasvimaa
Koristekasvit
Marja- ja hedelmäkasvit
Nurmikko
Parvekekasvit
Ruukkupuutarha

Huonekasvituotteet

Huonekasvitieto



Yritysesittely
Yhteystiedot
Tuotehaku
Tilaa uutiskirje


 
 
Ruukkupuutarha


 


Ruukkupuutarhojen suosio on lisääntynyt niiden muunneltavuuden ja myös pienen tilantarpeen vuoksi. Ruukuissa kasveja voi vaihtaa, poistaa ja lisätä koko kasvukauden ajan. Toisaalta ruukkuja on helppo siirtää paikasta toiseen tarpeen mukaan. Ruukkuistutuksiin sopivat kesäkukkien lisäksi niin pienet koriste- ja hedelmäpuut, pensaat, perennat, heinät, saniaiset, mehikasvit, sipulikasvit kuin vihanneksetkin.


Kasvit kasvupaikan valoisuuden mukaan

Kasvivalintaan vaikuttaa ruukkujen sijoituspaikka. Etelän avoimelle paikalle valitaan paahteessa viihtyviä kasveja ja pohjoispuolen tai muuten varjoisan paikan kasvien puolestaan täytyy viihtyä vähässä valossa. Hyvin tärkeää on, etenkin parvekkeella, myös ruukkupuutarhan näkyminen sisätiloista - ja se, ettei se peitä muuta näköalaa! Ruukut kannattaa asetella mieluummin ryhmiin kuin sirotella sinne tänne ympäri parveketta tai patiota.
 
Hyötykasveista varjon ruukkupuutarhassa viihtyvät erityisen hyvin kasvit, jotka tuottavat lehtisatoa. Esimerkiksi salaatti, yrtit, kaalit ja mangoldi kasvavat hyvin myös varjossa.
 

Tulikruunu
Lemmikki


Katso opasvideo