Vaikka kotiloiden hyökkäykset rakkaiden perennojen kimppuun saavat tämän puutarhurin raivon partaalle, ei tämä perusteltu kiukku ulotu suinkaan kaikkiin puutarhassa mönkiviin ölliäisiin. Päinvastoin, suurta osaa kasvuston pikku hiippareista tervehdin ilolla. Köynnöshortensia kukkii valtoimenaan saunan seinustalla, ja lentäväiset ystäväni jumaloivat sen kukkia. Hortensian mesi tuntuu juovuttavan ne, ja täydessä seilissä, siivet tahmeina ja karvajalat siitepölystä kankeina ne vaeltavat kukasta kukkaan. Äitini, joka käytti suomenkieltä joskus hieman luovasti, ruotsinkielinen kun oli, kutsui usein epähuomiossa kimalaisia humalaisiksi. Nimitys oli tahaton ristisiitos ruotsin kimalaista tarkoittavasta “humlasta” ja siitä suomalaisesta vastineesta. Se tulee aina mieleeni, kun katselen lämpimän kesäpäivän auringossa medestä humaltuneita siipiveikkoja.

Humalaisia työssään

Kilpavarustelu kiihtyy naapurustossa, siitä sain muistutuksen juhannuksen alla, kun Pehtoori paukkasi sisään tuulettaen – volyymin puolesta hillitysti, mutta gestisesti mittavasti. Kyselin syytä moiseen riemuun, ja selvisi, että meidän pensasaitamme oli kerrankin leikattu ensimmäisenä tällä kadulla. Tai ei ihan, kadun päässä häämötti yksi aikaisemmin nirhitty, mutta se oli sen verran kaukana, ettei sitä kuulemma laskettu. Yleensä meidän aitamme on nimittäin se, joka kaikkien muiden siistittyjen aitojen keskellä rehottaa iloisessa, kahlitsemattomassa luonnontilassaan kuin itäsaksalaisen keihäänheittäjättären kainalokarvat suoran lähetyksen lähikuvassa. Mutta ei siis tänä vuonna! Kelpaa nyt moikkailla kiireisempiä naapureita! Ja nyt kun näin ylpistyn, niin arvatenkin iskee rutto tomaatteihini, etanat rei´ittävät salaattini ja muurahaiset pesivät kasvihuoneeseeni, sillä ylpeys käy lankeemuksen edellä. Pannahinen, sanoisi Aku Ankka.

Pehtoorin manuaalisadetin

Tein uusia salaatti- ja tillikylvöjä, ja kastellakin tietysti piti, jolloin Pehtoori kiikutti paikalle uusimman lelunsa, kastelukannuun liitettävän puolimetrisen kepakon, joka jakeli vettä koko pituudeltaan tasaisesti ja hellästi kylvettyjen siemenrivistöjen ylle. Eittämättä hyödyllinen kapistus, mutta meikäläisen kärsimättömälle luonteelle toivottoman hidas, yhden kannullisen tyhjentämiseen tuntui kuluvan ihmisikä. Mutta kieltämättä siemenet pysyivät nätisti vaoissaan, niin että ehkä puutarha on Pehtoorin avulla taas keksinyt uuden tavan opettaa minulle kärsivällisyyttä. Tai sitten asialla on vain Pehtoori.

Eksyinpä taas eilispäivänä pariin puutarhamyymälään, mikä oli tietysti virheliike. Eihän sieltä tyhjin käsin ulos lähdetty, eikä varsinkaan rikkaampana kuin tullessa. Toisaalta olen lohduttautunut jälleen kerran sillä, että maksaisi se golfinpeluukin sievoisen summan, ja monet muutkin harrastukset käyvät huomattavasti enemmän kukkaron päälle. Tämä on tämänhetkinen selitykseni törsäämiselle, ja siitä pidän kiinni. Toinen asia on sitten se, mihin kaikki uudet ihanuudet puutarhassa sijoittaa, sillä tilakin on rajallinen. Odysseus pelastui aikoinaan seireenien houkutuksilta sitomalla itsensä laivan mastoon, ehkä pitäisi yrittää jotain samanlaista: turvavyö tuplasolmuun ja lapsilukko päälle, milloin puutarhaliikkeen kyltti alkaa houkuttelevasti häämöttää horisontissa.

Koska vielä eilen matkaa taitettiin kuitenkin kahlitsemattomana, tarttui mukaan yhtä sun toista “ihan pakko saada”-kasvia. Pehtoorikin lisää vettä myllyyn esittelemällä kaikenlaista mahdollista, joka on minulta saattanut jäädä huomaamatta (rakas ystäväni Nina on kouluttanut miehestään Kultaisen Noutajan, joka ymmärtää aina tuoda matkoiltaan jotain mukavaa puutarhaan, ja Pehtoori vaikuttaisi olevan samalla tiellä).

Basilikapuu

Rungollinen basilika oli uusi tuttavuus, ei syötävää sorttia, mutta aivan upeasti kukkiva ja ennen kaikkea huumaavasti tuoksuva kaunotar. Talvettaminen lienee haasteellista, mutta mikäs sen parempi yllyke hullulle! Rungollinen ja viehko on myös tomaatin ja perunan sukulainen kesäkoiso (Solanum Rantonnetii). Kukkakin on kuin perunalla, sininen vain.

Kesäkoiso

Laakeripuu lähti myös mukaan, joten talvella kuistilla saattaa olla tungosta. Olivat muuten keksineet istuttaa koriin erilaisia yrttejä käyttötarkoituksen mukaan, ja ajattelin välittömästi kopioida idean. Mikä olisi mukavampi tuliainen puutarha- tahi ruokaharrastajalle kuin Parvekepalsta täytettynä timjamilla, oreganolla, basilikalla, rosmariinilla ja laakerilla? Koko komeuden voisi nimetä vaikkapa “Välimeren tuuleksi”, tai sitten voisi valita koriin esim. grillaukseen sopivia yrttejä “Grillimestarin yrttitarhaksi”. Sievä merkkitikku tai kortti resepteineen toimittaisi mainiosti “etiketin” virkaa. Tuoksuva, kaunis ja syötävä lahja vaikkapa mökkiviemisiksi sen iänikuisen peflettisetin sijaan.

Sateiden ansiosta puutarha on vihreä ja hyvässä kasvussa, mutta kosteuden myötä myös kotilot paisuvat niin määrässä kuin koossakin. Isot löllykät piileskelevät lehtien suojassa, ja lähettävät sinänsä söpöt, vaan tuhoisat minikokoiset jälkeläisensä kasvustoa nakertamaan. Noihin vihulaisiin ei tunnu tehoavan mikään muu kuin kumisaapas kokoa 37 (minun tapauksessani), mutta ei sitä oikein tunne itseään eläin- tai luonnonystäväksi talloessaan pieniä, limaisia sarvipäitä. Vaan minkäs teet, luonnonlakihan se on: syö tai tule syödyksi. Sanoisin, että mieluummin niljaskat kuin minun salaatinlehteni.

Luonto hehkuu täyteläisin värein, ja nyt tuntuu sydänkesä kunnolla alkavan. Tuhat vihreän sävyä korostamassa perennojen jalokiven sinistä, keltaista ja punaista, ja kaiken tämän kruunaavat jalojen syreenien yltäkylläisen raskaat viimeiset kukinnot. Ja juhannusruusujen huumaava tuoksu, joka iltahämärissä kertoo ilman kalenteriakin, että se on mittumaari nyt. Seitsemän niityn kukkaa tyynyn alle, ja eikun uneksimaan rakkaastaan. Hyvää ja aurinkoista juhannusta.

10 varhaisperunaa
1 sipulinippu varsineen
muutama retiisi
1 rkl kapriksia
200 g kylmäsavulohta
tilliä
persiljaa
suolaa, mustapippuria myllystä
(erilaisia salaatteja, jäävuorisalaattia, rucolaa tms.)

Kastike:
1 dl ruokaöljyä
2 rkl hunaja-omenaviinietikkaa
1 rkl sinappia (Dijon)
sitruunamehua
suolaa
pippuria myllystä

Ohje:
Pese perunat hyvin, keitä kypsiksi suolatussa vedessä ja anna jäähtyä hieman. Sekoita sillä aikaa kastike. Silppua sipulit ja viipaloi retiisit, lohko perunat isohkoiksi suupaloiksi. Kokoa salaatti laakeaan astiaan, pohjalle voit laittaa salaateista pedin. Päälle peruna-sipuliseos, kaprikset, retiisit ja sakaattikastike. Lisää päälimmäiseksi viipaloitu kylmäsavulohi, ja ripottele pinnalle runsaasti silputtua tilliä ja persiljaa. Mausta suolalla ja pippurilla tarvittaessa. Tarjoa sitruunalohkojen ja hyvän leivän kera.

Koskahan tämä kesä 2010 oikein alkaa? Katselen ikkunasta, kuinka sade piiskaa jämsäläistä peltomaisemaa, ja kastunut varis etsii suojaa kuusen alta. Mites se nyt oli: kaikki, joka sataa ennen juhannusta, sataa suoraan laariin. Sen mukaan satonäkymät vaikuttavat mahtavilta, mutta vähän lämpimääkin saisi varmaan olla. Kasvihuoneilmiö loistaa poissaolollaan, sitä ei tunnu olevan edes siellä kasvihuoneessa, vaan kylmä kosteus saa tomaatitkin miettimään kunnon kasvuun lähtöä kaksi kertaa.

J+J Teatterin ensi-ilta lähestyy vääjäämättömästi, torstaihin on enää kaksi yötä. Toistaiseksi rooliin kuuluva auringonkeltainen hihaton kesämekko on vielä saanut roikkua pukuhuoneessa henkarissa, tällainen kokenut kehäkettu ei juuri vaateharjoitusta kaipaa – vaikka todellinen syy taitaa olla se, että tämä komeljanttari on hyvin palelevaista sorttia, ehkä jopa enemmän vilukissa kuin kehäkettu. Mutta ennen pitkää on hytisevän taiteilijan pakko sonnustautua hepeniin, katsellen kateellisena pehtoorin roolivaatetta, lämmintä pukua pitkine housuineen ja paksuine takkeineen. Kauneudesta saa kärsiä, tapasi äitini sanoa selvitellessään kammalla tyttärensä metsäleikeissä takkuuntunutta tukkaa, ja kuka on sanonut, että maailma on oikeudenmukainen?

Työkomennusasunnollamme ei ole kasvimaata, mutta jonkinlainen korvikehan sitä piti laatia. Pehtoori nikkaroi hövelisti kaksi metriä pitkän ja metrin leveän puukehikon, joka nyt toimittaa kasvilavan virkaa. Täytyy sanoa, että nurmikolla tyhjänä nököttäessään rakennelma näytti hieman makaaberilta, mieleen tuli lähinnä kahdenmaattava ruumisarkku, kanneton sellainen. No, vaikutelma parani kummasti, kun sisään oli kumottu kunnioitettava määrä Biolanin mustaa multaa, ja salaatit, rucolat ynnä retiisit oli kylvetty sieviin riveihin. Sade tosin huuhtoi siemenrivistöt serpentiineiksi, mutta sehän on vain luonnon omaa taidetta. Hullun hommaa yrittää hoitaa kahta puutarhaa satojen kilometrien päässä toisistaan, mutta eipä malta olla tekemättäkään. Ja kituroottemistahan se on yhdellä puutarhalla, sano pohojalaane.

Viimeiset taimet on nyt istutettu kasvupaikoilleen, ja sydän kylmänä olen katsonut taimikasvatuskennostojeni hidasta mutta varmaa rappeutumista. Hankin ne neljä tai viisi vuotta sitten Ruotsista puutarhamessuilta, ja parempia saa hakea! Tämä kasvatusihme muodostuu tavallisesta muovisesta laatikosta (n. 20 x 25 cm), läpinäkyvästä kannesta, ja sitten tärkeimmästä: nerokkaista viidestä neljän taimen kennostokasetista, joiden multatila on toistakymmentä senttiä syvä. Tämä kennosto täytetään kylvömullalla, siemenet kylvetään normaalisti, kansi päälle, ja kun taimet ovat muodostaneet syvän, laajan juuriston, koko komeus aukaistaan kuin kirja. Taimet jäävät sievästi poimittaviksi lokeroistaan ehjine multapaakkuineen. Mutta tosiaan, pannahinen, kyseiset lootat ja kasetit alkavat vedellä viimeisiään, ja kohta on hätä kädessä. Jossain englantilaisessa puutarhaohjelmassa näin vastaavat, joten ilmeisesti on tehtävä etsintöjä netissä, ja turvauduttava taas ulkomaankauppaan.

Mutta nyt on aika taas sukeltaa “Albatrossin ja Heiskasen” myötä Junnu Vainion laulujen maailmaan. Osuvasti saan aloittaa koko teatterispektaakkelin laulamalla yksinäisestä saarnipuusta, joka on juurtunut kallioluodolle – “paikkaan sellaiseen, johon kyennyt ei elollinen mikään muu”. Pitäkää peukkuja ensi-illan sään puolesta, sillä kesäteatteria esitetään perinteisesti sateen sattuessa – sateessa.

Peruna on pyöreä, peruna on soikea, tämäkin on peruna ihan oikea

Kustaan päivä 6.6. oli ja meni, mutta moniko muistaa, että tämä päivä on se perinteinen vanhan kansan perunantekopäivä? Ja moniko tässä vaiheessa enää perunoita maahan laittaa? Ilmasto on lämmennyt, ja lajikkeet muuttuneet, joten potut uskaltaa laittaa maahan huomattavasti aikaisemminkin, tarvitsematta pelätä sen kummemmin maan kylmyyttä kuin hallojakaan. Kumma kyllä, perunoita kasvatellessani en ole juurikaan huomannut eroa siinä, ovatko mukulat päässeet multiin vapun aikoihin vaiko vasta toukokuun puolenvälin tienoilla. Valmista korjattavaa alkaa joka tapauksessa olla heinäkuun toisella viikolla, joten vaikuttaisi siltä, että tietyssä aikataulussa pottu kirii, tai vastaavasti hidastelee. Vuoden luonnollinen kulku on ilmeisesti kirjoitettu kasvin perimään, ja sitä on vaikea huijata. Miksi sitten kasvattaa omaa perunaa, kun kaupat ja torit tarjoavat valikoimiaan, ja varhaisperunaa saa suhteellisen edullisesti jo toukokuussa? Vaan eipä kauneinkaan kapallinen ostoperunaa korvaa sitä tunnetta, jonka saa nostaessaan maasta hehkeän naatin, jossa vaaleankeltaiset pikkumukulat roikkuvat kuin kypsät hedelmät. Mikä maku, ja se tuoreus! En ymmärrä mistä myyntitiskeille saadaan niitä pehmenneitä vihertäviä pestyjä ja turvetettuja perunoita, joista ei keittäjälle tule kuin paha mieli. Varsinkin ne niin sanotut “pestyt” varhaisperunat ovat rikos ihmisoikeuksia, luonnonjärjestystä ja hyvää ruokaa vastaan. Tuore, hyväkuntoinen mukula on pimeässä ja viileässä säilytettynä vielä lähes viikon kuluttua nostopäivästään kuorittavissa peukalolla hieraisemalla, mutta näistä “pestyistä” ei kuori lähde kirveelläkään, sen verran on pottu tuota käsittelyä säikähtänyt, että on suojannut pintansa liimaamalla nahkansa tiukkaakin tiukemmin ylleen. Ja sitten ripsotetaan vähän turvetta päälle luomaan illuusiota tuoreudesta. Ja pah!

Miten perunan, kotimaisen perusruoan, arvon saisi palautettua? Korkealla hinnalla ja vaikealla saatavuudella on yleensä saatu ihmeitä aikaan luksusta halajavissa kuluttajissa, mutta valitettavasti niin tavallinen ja edullinen peruna ei siitä pääse hyötymään. Muutama vuosi sitten kokeiltiin kaupoissa ns. gourmetperunaa, jonka laatu olisi korkea ja aina taattu. Eipä ottanut sekään tulta. Minun vihanneskauppiaani kauppahallissa tekee jatkuvaa työtä perunan arvostuksen nostamiseksi. Hänen säkeissään perunat on lajiteltu koon, lajikkeen, paikkakunnan ja käyttötarkoituksen mukaan, ja hän tietää, missä vaiheessa vuotta mikäkin peruna soveltuu mihinkin. Pottu kun kypsyy vielä varastossa, ja sen tärkkelyspitoisuus lisääntyy kevättä kohti. Järkeenkäypää, perunahan valmistautuu täyttämään tehtäväänsä uuden kasvun siemenenä, ja siinä tärkkelys on tarpeen.

Odottelen jo elokuuta, ja vierailua tilalle, jolla viljellään vanhoja maatiaislajikkeita, ja maistellaan perunoita kuin viinejä ikään. Mutta sitä ennen nostellaan vielä maasta vielä monet mukulat, ja nautitaan varhaisperunoista parhaimmillaan: nokare voita, tillinoksa ja soma mukula haarukan piikeissä, niin avot! Pehtoori huikkasi vierestä, että ruohosipulia vielä kyytiin.