Taas viikon jälkeen pikaisesti käymässä kotona, ja vuohenputkisavotta on loppumaton. Voi hyvät hyssykät, että sitä sorttia kukkapenkeissä piisaa! Kaksin käsin saa kiskoa, eikä kasvusto tunnu olevan moksiskaan, pikemminkin päinvastoin, harvennus näyttäisi vain intouttavan ja piristävän mokomaa uuteen kukoistukseen. Kaiketi kyseisellä kasvilla on paikkansa tässä maailmankaikkeudessa ja luonnonjärjestyksessä, mutta minulle sen perimmäinen tarkoitus on kyllä jäänyt mysteeriksi. Jos se ei sitten ole sitkeyden ja nöyryyden opettaminen kotipuutarhurille.

Teimme kotimatkalla pienen ilahduttavan harharetken, ja vierailimme Korialla puutarhaan hurahtaneeen kollegan Ninan luona. Hänen ansarissaan odottivat loppusijoitusta valehtelematta sadat tomaatintaimet, ylimääräisiä oli “tullut” kuutisensataa! Lajikkeitakin oli liki 70, ja kun jokaista pitää kylvää vähän liikaa varmuuden vuoksi (tästä on ollut tällä palstalla puhetta aikaisemminkin…), lopputulos on selvä. Kaiken lisäksi Nina kylvää hajakylvönä, joten minun “kaksi samaan pottiin, ja poista (muka) toinen” ei tuota ollenkaan niin paljon jaettavaa kavereille. Näin ystävän kannalta järjestely on tietenkin mitä miellyttävin, sehän tarkoittaa valmiiksi kasvatettuja taimia mielenkiintoisista lajikkeistä. Mukana oli idän ihmeistä Siperiasta sekä läntisiä uusia tuttavuuksia Californian siemenistä. Kruunukärhön ja ukonhatun taimet sekä hyvänheikinsavikka ja köynnöspinaatti sujahtivat myös kassiin saadakseen paikan puutarhassani. Ninalle puutarha ei ole viivaimella vedettyjä penkkejä ja sorakäytäviä, vaan loputtomasti ilahduttava kokoelma kasviyksilöitä, ja niiden luonteeseen ja ominaisuuksiin perehtymistä. Pikkuruinen yksittäinen valkoinen laukkka tai vaaleanpunainen voikukka tuottaa hänelle yhtä paljon iloa kuin komeana rehottava puhtaanvalkoinen lummepioni, ja samalla hänen puutarhassaan vieraileva saa nauttia intohimoisen harrastustoiminnan tuloksista.

Kotona kasvihuonetta saapui korjaamaan Kivikankaalta Kari. Vaihtelevien säiden ja lumikuormien aiheuttama ruuvien löystyminen (kasvarin, ei puutarhurin pään tällä kertaa) ja ikkunan sauman korjaus vaativat ammattilaisen apua, ja hövelisti meni toimenpide takuun piikkiin, vaikken ole ihan varma, olisiko se vielä voimassa. Mutta hyvä niin, ja mukava oli taas kuulla satoja kasvareita nähneen ja koonneen Karin näkemyksiä asioista, sekä saada hyviä vinkkejä ja neuvoja kasvihuoneviljelystä.

Kaikkiaan siis antoisa päivä, joka toteutti puutarhahoidon yhtä perusajatusta: jakamista. Tiedon, kasvien ja kokemusten jakaminen on hienoimpia puutarhanhoidon antamia asioita, en ole vielä tavannut ketään totisesti puutarhanhoitoon hurahtanutta, joka ei olisi halunnut kertoa kokemuksistaan eteenpäin, niin onnistumisista kuin epäonnistumisista. Ja lähes poikkeuksetta kasvejaan hellästi hoivaava haluaa myös antaa pikku jakotaimilleen rakastavan kodin, ja levittää näin omien kasvattiensa ilosanomaa myös oman puutarhansa ulkopuolelle. Jakaminen ja antaminen, levittäytyminen täyttämään tyhjät paikat, sehän on sekä kasvin että sen vaalijan perimmäinen luonto. Joten yleensä kanssaharrastajan puutarhasta ei lähdetä kahta kättä heilutellen, vaan mukaan joutuu välillä sellaisia aarteitakin, että ihan hirvittää kokeilla omia vajavaisia kasvattajantaitoja niihin. Mutta sekin on elämää, jos joku kokeilu sattuu kuukahtamaan, ja yleensä luonnolla on syynsä kaikkeen. Paitsi siihen vuohenputkeen, sen tarkoitusta minä en ole vielä pystynyt tajuilemaan…

"Don´t sit under the apple tree with anyone else but me..."

Viikko vietetty helteessä Keski-Suomessa, ja kotiin tullessa puutarha oli kirjaimellisesti puhjennut kukkaan! Päärynät, omenat ja luumut aivan valkoisenaan, ja tämä oli tapahtunut maanantain ja perjantain välillä. Kukassa on myös ruusukvitteni, sen tulenpunaiset kukat hehkuvat lamohietakirsikoiden valkoisia terälehtiä vasten, ja alppikärhön siniset nuput puhkeavat hetkenä minä hyvänsä vanhan luumupuun oksia koristamaan. Raparperin varret ovat venähtäneet hetkessä piirakantekoasteelle, ja parsapenkissä muutama tanakka varsi odottaa poimijaa. Tämä on ihanaa aikaa! Vaikka sen tietää, joka vuosi luonto yllättää runsaalla yltäkylläisyydellään ja käsittämättömällä elinvoimallaan. Ja kun muutos on tapahtunut muutaman päivän poissaolon jälkeen, se tuntuu sitäkin ällistyttävämmältä. Suomen kasvuvyöhykkeet tulee samalla todistettua merkityksellisiksi: Jämsän korkeudella omenankukista ei ollut vielä tietoakaan.

Kvitteni-kirsikkakimara

Satakieli, se sama jonka laulusta saamme nauttia joka vuosi kevätiltaisin, sirkuttaa, naksuttelee ja viheltelee elämänsä tunnossa lähimetsikössä. Sillä tuntuu juttua piisaavan, toisin kuin lähellä viestittelevällä käellä. Tämä ekonominen lintu kun huhuili aikansa sitä tuttua “kuk-kuuta” – kunnes yhtäkkiä päätti siirtyä lyhyempään versioon, ja toisteli vain laulunsa loppuosaa “kuu, kuu”. Olisikohan kulta jo löytynyt vai miksi siipiveikko tyytyi supistettuun värssyyn? Leikkauksia tapahtuu joka rintamalla, näemmä…

Kasvihuoneessa viiniköynnös Zilga on jo nupulla, ja Biancassakin ovat lehdet jo suuret. Jäivät köynnökset keväällä leikkaamatta, mutta hyvin tuntuvat silti voivan. Viime keväänä leikkasin ne vähän myöhässä, ja vuotoa tuli, joten nyt ajattelin antaa niiden toipua tämän vuoden. Tomaatit, kurkut ja paprikat pääsevät tänä viikonloppuna muuttamaan kasvihuoneeseen, kyllä siellä lattiakivet ovat jo tarpeeksi lämmenneet pitämään yötkin riittävillä celsiuksilla, vaikka tässä vielä pieni takapakki kylmemmän rintaman muodossa tulisikin. Tosin pahempi takaisku odotti puutarhaliikkeissä: neljästä lähimmästä olivat Kasvusäkit loppuneet, ilmeisesti muutkin ovat havainneet niiden erinomaisuuden. Täytynee lähteä merta edemmäs kalaan, ei olisi ensimmäinen kerta, kun ollaan säkkiä kyydissä kauempaakin.

P.S. Katselin tänään uutta puutarhaperjantai-ohjelmaa (FST5) . Siinä kokki käytti salaattiin keväisiä villivihanneksia, pihatähtimöä ja vuohenputkea. Kukahan tulisi syömään minun pihaltani vuohenputket…

“Tango Pelargonia” sävellettiin ja ennenkaikkea sanoitettiin aikoinaan hieman kieli poskessa, tangokulttuuria nenänviertään pitkin tuolloin 60-luvulla katsellut Kari Kuuva teki sen lempeäksi parodiaksi. Mutta koska parodia on vaikea laji, jäi Suomen kansalta huomaamatta se, että laulussa pilkattiin olan takaa tangojen sentimentaalisuudessaan välillä banaalin puolelle lipsahtavia sanoituksia. Laulusta tuli suuri hitti, ja Kari Kuuva on saanut esittää sitä siitä asti keikoillaan, halusi tai ei. Vanhan pelargonian kosto, heh! Oppipa rokkari kerralla, ettei Suomen kansan ikiaikaisia arvoja rankaisematta pilkata: kesään kuuluu tango ja pelargonia ikkunalaudalla.

Tämän maamme kevyen musiikin lähihistoriaa luotaavan avauskappaleen ei ollut tarkoitus olla ylistyslaulu tangomarkkinoille, vaan hellästi mutta päättäväisesti luotsata päivän aiheeseen, kesäkukkiin. Kansan innostus puutarhatöihin ja ennenkaikkea kesäkukkiin on suoraan verrannollinen säätilaan, ja tämän saattoi vedenpitävästi todeta piipahduksella puutarhamyymälään. Eipä näy merkkiäkään suomalaisten väitetystä jäyhyydestä ja synkeydestä, kun aurinko vihdoinkin paistaa, ja lämpö hiipii pitkän, kylmän kevään jälkeen jäseniin. On ihanaa katsoa, kun hymyilevät, auringon säteistä seonneet suomalaiset haalivat kärryihinsä kasveja, multaa, siemenpusseja, puutarhatonttuja ja muuta vihervarustukseen tarvittavaa rekvisiittaa. Kesäkukkia pitää saada, ja pintansa pitävät ikisuosikit pelargoni, lobelia, petunia, samettikukka, marketta ja tietysti ihanat orvokit, kaikissa väreissään ja väriyhdistelmissään. Vanhat suosikit ovat kokeneet myös muutoksia kasvijalostuksen ammattilaisten osaavissa käsissä, ja mukaan tarttui myös tämä pilkullinen kaunotar, joka ei tunnu osaavan päättää olisiko raidallinen vai ruudullinen. Vanhat tutut esittäytyvät kaikissa mahdollisissa ja mahdottomissa väreissä, riippuvina ja roikkuvina, jättiläisinä ja minimuodoissaan.

Ei mikään "Vanha pelargonia" tämä komistus

Myös uutuuksia on tarjolla, mm. hurmaavat kultahippu ja poutapilvi, joka nimensä mukaisesti muodostaa illuusion valkoisesta harsomaisesta pilvenhattarasta. Kesäkukka-asetelmissa ei kannata myöskään rajoittua niihin ns. varsinaisiin kesäkukkiin – itse olen pistänyt penkkiin täysin vailla häpeää perennoja, kaunislehtisiä vihanneksia, yrttejä ja kesäkukkia, ja sulassa sovussa ne ovat siellä viihtyneet. Paljon iloa minulle tuotti myös isoon, suorastaan jättiruukkuun säleikköä vasten istutettu asetelma, jossa ruusupapujen, krassien, roikkuvien vihreiden ja mustasilmäsusannan keskellä törrötti pari maissia isoine lehtineen kaikessa pönäkkyydessään. Arvaan, että lukijasta tuo tuntuu pöhköltä, mutta senhän juuri kesäkukat mahdollistavat: jokainen voi tehdä oman mielensä mukaisia teoksia, kokeilu ei paljon maksa, eikä se jää vuosiksi ohikulkijoita vaivaamaan, jos jotakuta epäortodoksinen asetelma sattuu silmään.

Kotipihan perennoihin, puihin ja pensaisiin tulee muodostaneeksi ihan toisenlaisen siteen, niillä on oikeastaan oma persoonallisuutensa (Kaikki tuntevat ne perennat, jotka eivät yksinkertaisesti suostu viihtymään paikallaan, vaan väkisin tahtovat muuttaa oman mielensä mukaan), niihin kiintyy, niillä on jopa tunnearvoa. Kesäkukat sen sijaan ovat meillä vain käymässä, ja siinä niiden viehätys juuri taitaa piilläkin. Vaikka elämässä on mukava olla jotain tuttua ja turvallista, jonka tietää joka vuosi saapuvan suunnilleen samaan aikaan samaan paikkaan, ovat nämä satunnaiset koreat kesävieraat mukava lisä. Ja sitä paitsi niistä pääsee eroon silloin kun haluaa – ihmisvieraista ei voi aina sanoa samaa…

Siis kesäkukkia istuttelemaan, pidetään vain mielessä, että arimpia ei kannata vielä pysyvästi ulkosalle laittaa, olematta mikään sammakkomies voi kyllä ennustaa, ettei tämä helle vielä ihan pysyvää ole. Mutta nyt nautitaan joka säteestä!

Onnenpensas kuin aurinko itse

8 – 10 annosta

Pohja:
12 kpl Digestive-keksejä
100 g voita tai margariinia

Täyte:
400 g maustamatonta tuorejuustoa
200 g ranskankermaa
250 g maitorahkaa
5 munaa
1 dl perunajauhoja
1 sitruunan raastettu kuori
2 rkl sitruunan mehua
2½ dl sokeria
1 rkl vaniljasokeria

Valmista ensin pohja. Murusta keksit monitoimikoneessa tai kaulimella muovipussissa, sulata rasva ja sekoita se keksimuruihin. Painele rasva-muruseos leivinpaperilla vuoratun 23-26 cm:n irtopohjavuoan pohjalle ja hieman reunoille. Paista pohjaa uunissa 200ºC 6-10 minuuttia. Laita sivuun täytteen valmistamisen ajaksi.

Yhdistä kaikki täytteen aineet kulhossa, sekoita hyvin, mielellään sähkövatkaimella. Kaada täyte esipaistetulle pohjalle ja paista uunin alimmalla tasolla 175ºC 50-60 minuuttia. Peitä kakku leivinpaperilla paiston puolivälissä, ettei pinta tummu liikaa. Anna kakun jäähtyä täysin ennen kuin irroitat sen varoen vuosta. Tarjoile esim. kermavaahdon ja marjasalaatin tai paseeratun marjasoseen kera.

Kuin muuttolinnut lehahdimme pehtoorin kanssa vapun jälkeen pohjoisemmas pääkaupunkiseudulta, ja puutarhatoimittaja rustaa tätä palstaa nyt Keski-Suomesta käsin. Mistään kesälomasta ei ole kyse, pois se meistä, vaan olemme näillä leveysasteilla kesäteatteripestissä. Tarkalleen ottaen paikka on Jämsä ja Himos, jossa esitetään tänä kesänä musiikkinäytelmää “Albatrossi ja Heiskanen“. Jukka Virtasen teksti ja Junnu Vainion laulut sopivat näihin maisemiin, ja mikäli naurunremakan määrä harjoituksissa ennakoi jotain, on luvassa hauska esitys ja kesä. Toistaiseksi ei vielä tunnu oikein kesäiseltä, harjoitukset ovat ulkoilmassa, ja lämpötilat ovat jääneet reilusti alle + 10:een. Karaistuneet puutarhaihmiset eivät tosin ole moisesta moksiskaan, ja luotamme siihen, että ensi-iltaan 17.6. mennessä Suomen kesä jo hymyilee teatteriseurueelle lämpimästi. Paikallisiin puutarhanäkymiin en ole vielä ehtinyt tutustua, mutta muutama puutarha ja taimisto on jo paikallistettu, ja ennen pitkää niihin tulee eittämättä tehtyä vierailuja. Kevät tuntuu olevan täällä hieman etelärannikosta jäljessä, vaikkei matka linnuntietä pitkä olekaan. Mutta ei maatamme suotta ole jaettu kasvuvyöhykkeisiin, kyllä sitä eroa syntyy sijainnin puolesta, ja se on syytä huomioida kasveja valitessa.

Mutta varsinainen aiheeni tällä kertaa on ajankohtainen, tulin nimittäin lähestyvän äitienpäivän takia miettineeksi leikkokukkakulttuuria. Suomi ei tunnetusti ole koskaan ollut mikään kukkatervehdysten luvattu maa, osaksi koska ilmaston takia leikkokukat ovat olleet harvinaista ja hintavaakin ylellisyyttä, osittain koska käytännöllinen ja maanläheinen suomalainen tuo mieluummin lahjaksi jotain “hyödyllistä ja käytännöllistä” – kuten esimerkiksi paketin juhlamokkaa. Eikä siinä mitään, minä olen viimeinen katsomaan lahjahevosen hampaisiin, ja maistuu se kaffe minullekin, mutta onhan kukkakimpussa jotain ylellistä, onhan? Se ei ole missään mielessä hyödyllinen, sitä ei voi käyttää mihinkään järjelliseen, ja kuihtuukin se yleensä pian. Se on siis täysin turha, ja tarkoitettu ainoastaan ja puhtaasti ilahduttamaan hetkellisesti saajaansa. Äitini siirtyi jo muutama vuosi sitten taivaallista kasvihuonetta hoitamaan, mutta muistan vieläkin, millaisen mielihyvän ja hämmennyksen sekaisen kursailun sai aikaan äitienpäivänä tuotu kimppu keltaisia ruusuja, hänen lempikukkiaan. Ei niin, että viehkossa ruukkuruusussa olisi mitään vikaa, mutta kukkakimpusta tulee niin kuninkaallinen olo!

Ja esiintyvät taiteilijat ne vasta kukkien perään ovatkin. Teatterin takahuoneessa käy ennen ensi-iltaa sen päiväinen kuhina, kun näyttelijät käyvät näennäisen välinpitämättöminä hipelöimässä lavan taakse tuotujen kukkalähetysten kortteja, kuin ohimennen lukaisemassa, kenelle komeimmat floristien taidonnäytteet on osoitettu. Tämän hyvin tietäen allekirjoittanutkin valitsee aina huolella ensi-iltaonnittelukimpun, jos näytelmään liittyy joku kukka, niin niitä, jos tietää saajan loppukohtauksen vaatteen värin, niin sitten siihen sointuvaa… Eli jos jossain, niin taiteilijalle menevässä kimpussa ajatus on tavallaan tärkein – ja komeus, että näkyy takariville saakka. Se ajatus ei saa siis olla vaatimaton, vaan täysi tusina kukkakaupan kalleimpia pitkävartisia ruusuja on komeljanttarille aina varma valinta.

Monta mieleenpainuvaa kukkatervehdystä olen minäkin saanut, ja yksi ikimuistoisimmista oli pitemmän esiintymisrupeaman viimeisen illan huomionosoitus, kun esiintymispaikkana toimineen laivan henkilökunta ojensi pitkällisessä seremoniassa hämmentyneelle taiteilijalle 100 ruusua. Ne tuotiin lavalle yksi kerrallaan, ja ensimmäisenä ojennetut nahkaiset työhanskat tulivat tarpeeseen. Ne ruusut päätyivät myöhemmin kuivattuina osaksi satojen ruusujen taulua, joka koristaa tällä hetkellä olohuoneen seinää.

"Paljon onnea äidit, paljon onnea vaaaan!"