Konttorin piha -palsta
Kinosten keskeltä
Täällä länsirannikolla on lunta poikkeuksellisen paljon edellisten vuosien maalikuihin verrattuna. Puutarhassamme ei ole yhtään polkua, vain yksinäiset jäniksen jäljet harhailevat kinosten keskellä. Paikoitellen tuiskukohdissa lunta on vähintään metri. Vaikka päivällä paistaa kirkkaasti aurinko, lämpötila pysyy sitkeästi pakkasen puolella. Koskahan tämä puutarha herää kukoistukseen?
Ötökät seinälle
Ulkona sataa vettä ja räntää vaakasuoraan. Onneksi kasviseinämme rehottaa sisällä konttorissa ympäri vuoden, jotta puutarhuri pääsee haistelemaan tuoretta kasvin tuoksua. Kun kasviseinää leikattiin viimeksi noin kaksi viikkoa sitten, posliinikukista löytyi ripsiäisen aiheuttamia vioituksia. Niitä ei ollut paljoa, eikä yhtään elävää ripsiäistä löytynyt, mutta torjunta päätettiin aloittaa heti. Tietenkään emme halua käyttää torjunta-aineita. Järkevin tapa tuholaistorjuntaan [...]
Lokakuinen talvipäivä
Ihan vielä eivät ole ehtineet kaikki puut ja pensaat tuleentua, kun jo satoi ensilumi. Pakkasyö jähmetti myös pihamme lampien pinnan riitteeseen. Onneksi ruoho on leikattu ja lehdet haravoitu. Nyt pitää vielä muistaa suojata hedelmäpuut jäniksiltä, kun pitkäkorvilta alkaa muu syötävä loppua.
Valaistus kruunaa pihan
Pieni kierros illan hämyssä konttorimme pihalla pakotti pysähtymään. Miten kaunis voikaan olla hyvin hoidettu piha, massiivinen kivi ja kotimainen puu! Illan hämyssä tunnelma on täysin erilainen kuin päivällä. Pihavalaistuksessa valon väri, valon laatu ja tulosuunta vaikuttavat lopputulokseen. Hyvä pihavalaistus korostaa yön tunnelmaa ja luo pihaan varjojen leikkiä. Pihavalaistuksella korostetaan yksityiskohtia ja luodaan miellyttävät olosuhteet pimeisiin [...]
Etsintäkuulutus!
Tänään ruokapöytäkeskustelu kävi kiivaana siitä, jääkö Pekka henkiin vai mitä tulee tapahtumaan. Keskustelunaihe oli onneksi vain puutarhassamme kasvava omenapuu, jonka lajike on Pekka. Kukaan ei tiedä mitä tarkkaanottaen on tapahtunut. Ketään tai mitään ei ole nähty. Paitsi kasa papanoita nurmikolla. Mutta voiko jänis jyrsiä omenapuuta kesällä? Yhtään hampaan jälkeä tosin ei erotu. Palkkio sille, joka ratkaisee [...]
Kesätunnelmia
Ihanaa, kesä on täällä! Runsaat sateet ja nyt alkaneet lämpimät säät ovat innostaneet puutarhan kukoistukseen. Saman innostuksen ovat tosin kokeneet myös nurmikko ja rikkakasvit, jotka kasvavat ennätysvauhdilla. Ellalla riittää kiirettä, kun hän koittaa pitää puutarhaamme ruodussa. Toivotaan, että sama kasvuinto tarttuu myös hyötytarhan kylvöksiin.
Aavistus kesästä
Sateisen ja kylmän jakson jälkeen tänään tuntui aavistus kesästä. Viileästä säästä huolimatta pihassamme on jo alkukesän kukkaloisto. Atsaleat, matarat, laukat, rönsyansikat ja monet muut perennat availevat nuppujaan. Jokohan ensi viikolla uskaltaisi istuttaa etupihan penkkeihin kesäkukat sekä hyötytarhaan maissit ja kesäkurpitsat?
Keväästä kesään
Leikatun ruohon tuoksu, vaaleanvihreät pienet lehdet ja kylmää pelkäämättömät onnenpensaan kukat ovat merkkinä, että kevät on vaihtumassa kesäksi.
Kevät on täällä taas
Samaan aikaan, kun viimeiset lumenrippeet sulivat pihasta, saimme uuden puutarhurin kesätöihin. Ella aloitti pihan siivouksen: Talven havukoristeet ja kuolleet perennanvarret päätyvät nyt vauhdilla kompostiin. Siivouksen jälkeen vuorossa on nurmikon ja kasviryhmien kalkitseminen. Perennapenkissä ensimmäiset kevätkaihonkukat availevat urheasti nuppujaan ja sipulikukat ovat täynnä kasvutarmoa. Viime vuonna rusakot parturoivat krookukset, mutta tänä vuonna pääsemme nauttimaan kukinnasta! Tänään ostimme siemenet hyötytarhaan [...]
Jääkukkia
Talven ensimmäinen pakkasjakso on taiteillut pihalle kauniita jääkukkia. Kirkas, kuulas ja valoisa tammikuun päivä pakottaa lähtemään ulos tutkimaan luonnon ihmeellisyyttä.





